sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Gatinhan valmennukset

Bênção Brilhante GAT

Tänään valmentelin Gatinhaa ja Beniä. Vaikka hevonen on jo osaava, niin on silti hyvä kerrata myös helpompia asioita sivussa, joten valmennus tulisi olemaan erittäin laaja-alainen.
Ensimmäinen tehtävä sarja sisälsi siirtymisiä, sekä temponlisäystä ravissa. Ratsukon yhteistyö sujui hyvin ja rautias ori suoritti Gatinhan käskyt kyselemättä. Myös pysähdyksiä ja peruutuksia sai parivaljakko harjoitella.
Toisessa tehtävä sarjassa tehtiin laukanvaihtoja ravin kautta ja niin, että laukan tuli vaihtua heti puomin jälkeen, joka oli koko rata leikkaan alussa. Hetken kuluttua jätettiin ravi pois ja laukanvaihtojen tuli tapahtua puomin päällä. Tästäkin ratsukko suoriutui oikein mukavasti.
Kolmas sarja sitten sisälsi tehtäviä vaativista luokista, eli puolipiruettia ja piaffea, sekä passagea. Vaikka Ben on nuori, se selviytyi tehtävistä oikein mukavasti ja aikalailla ongelmitta.

Benistä povaisin huikeaa kouluratsua, joka suoriutuu kaikesta tyylillä. Gatinhan ratsastus oli miellyttävää katsottavaa, koska avut olivat pehmeitä ja selkeitä, eikä ne jättäneet mitään arvailun varaan.

****************************************
Marvellous Habanera

Tänään oli tarkoituksena valmennella Gatinhaa ja Veeraa. Ratsastajan toiveesta he tulisivat harjoittelemaan intermediate I- ja grand prix-tason tehtäviä.
Lämmittelyt oli ratsukko hoitanut itsenäisesti, joten päästiin suoraan töihin.
Käskin Gatinhaa aloittamaan laukanvaihdoilla joka toisessa askeleessa. Vaihdot sujuivat ongelmitta ja tihennettiin vaihtoväli joka askeleeseen.
Laukanvaihdoista siirryttiin siksak-taivutuksiin. Hieman liian kova pohje ratsastajalla ilmeisesti oli, koska Veera protestoi hienoisesti. Kun ratsastajan avut saatiin hellemmäksi ja pitkä sivu mentyä ilman protestointia voitiin siirtyä seuraavaan asiaan.
Ensin käskin Gatinhaa tehdä siirtymisiä piaffen ja passagen välillä ja toki myös toisin päin. Siirtymiset onnistuivat odotusten mukaan, eli hienosti.
Siirtymisten jälkeen otettiin vielä 13 askelta piaffea ja valmennus oli paketissa.

Ratsukon yhteistyö oli lähes moitteetonta. Ratsastajan tulee kiinnittää huomiota erityisesti apujen voimakkuuteen, koska kyseessä on erittäin erittäin herkkä hevonen, joka vaatii näköjään pehmeät avut.

****************************************
Looking For Alaska Coast

Tänään oli vuorossa Gatinha ja Loki. Heillä oli tiedossa kisat, joten tällä kertaa käytiin vain läpi GP:n kouluohjelmaa.
Lämmittelyt oli jälleen kerran hoideltu alta pois ennen maneesiin saapumistani, joten aloitettiin työt samantien.
Käskin ratsukkoa aloittamaan ohjelman ja korjailisin sitten sen aikana.
Heti ensimmäisenä neuvoin Gatinhaa kokoamaan Lokia hieman lisää, jolloin radalle tulo olisi hallitumpi. Näin tehtiin ja Gatinha jatkoi itsenäisesti ohjelmaa eteenpäin.
Sulkutaivutuksiin asti olin hiljaa, kunnes neuvoin taas. Loki luisui melkoisesti sulkutaivutuksen aikana, joten liikkeen korjaus oli tarpeen.
Peruutuksesta koottuun raviin siirtyminen olisi saanut olla vielä inan verran tarkempi ja terävämpi.
Muuten tehtävät onnistuivat hyvin. Alkupään juttuja harjoiteltiin vielä hetki, ennen kuin siirryttiin ohjelman loppupuolelle.

Piruetit, piaffet, passaget ja laukanvaihdot sujuivat oikein hienosti.

Ratsukko on oiva pari, jonka työskentelyä on ilo katsella!

Amandan sukari

Copyiksi Jaana K. ja linkki mailiin jkvirtuaali[@]gmail.com

Savarna

I. Smeagol on 165 senttinen selle francaisori. Luontteeltaan se on melkein samanlainen, kuin Taru Sormusten Herrasta tuttu kaimansa. Smeagol on siis melkoinen tuuliviiri ja vaatii taitavan käsittelijän, jonk hermot ei petä helposti. Paha tai vaarallinen ori ei kuitenkaan ole. Sillä kisataan kenttäratsastuksessa ja menestys ei ole ollut huonoa. Siitä kiitos Smeagolin kunnianhimoisuudelle.

Ii. Syagrius on erittäin hieno ja reipas tapaus. Hevonen kisaa omistajansa kanssa intermediate I-tasolla ja tulokset ovat olleet oikein mukavia. Suagriuksen liikkeet ovat taivaallisen helpot ja mukavat istua ja se näyttää muiden silmissä liitävän. Oria on käytetty todella paljon jalostukseen ja jälkeläisiä sillä on tällä hetkellä 60 kappaletta.

Iii. Shamrockia on kuvailtu melkoiseksi hapannaamaksi, joka vaatii varman käsittelijän. Orilla on myös pieni pilke silmäkulmassa, joten harmaita hiuksiakin se tempauksillaan aiheuttaa talliporukalle. Hevosella kisataan kouluradoilla GP-tasolla, mutta menestys on ollut vaihtelevaa oikukkaan luonteen takia. Milloin keksitään hypätä kouluaitojen yli ja milloin taas liimataan kaviot maahan. Toki hyviäkin suorituksia orilla on ollut.

Iie. Remorse on estetamma ja sillä kisataan 160 senttisillä radoilla. Hyppytyyliltään tamma on varovainen ja varma hyppääjä, jolta ei kuitenkaan vauhtia sinäsä puutu. Varovaisuus näkyy vain siinä, että kaviot nostetaan melkein mahaa vasten, kun esteen yli mennään. Käsiteltäessä tammamainen ja vaativa tapaus, jonka kanssa kuitenkin pärjää, kun ei pienestä säikähdä.

Ie. Amalthea on aktiivisessa kisauksessa oleva kenttähevonen, joka on täydellinen opetusmestari kokemattomillekin. Sen selkään kun uskaltaa laittaa kenet tahansa vauvasta vaariin, niin varma tapaus tamma on. Amalthea on erittäin rauhallinen ja kuuliainen tapaus, joka rakastaa varsinkin pienten lasten seurassa oloa ja heidän huomiotaan. Tamma käyttäytyy todella varovaisesti pienten ihmisten kanssa ja onkin omiaan myös opetuskäyttöön.

Iei. Theodor on 162 senttinen selleori, jolla kisataan esteitä. Se on hyvin hitaasti syttyvä ja vaatii melkoiset herättelyt, että sen kanssa voi radalle lähteä. Vaikka Theo on melko hidas järjen juoksultaan, se on pärjännyt kuitenkin yllättävän hyvin radoilla, kun se on saatu kunnolla hereille. Ori on käsiteltäessä rento ja rauhallinen kaveri, joka saattaa ihan hyvin nukkua hoitotoimenpiteiden ajan - olkoon kyse eläinlääkäristä, kengittäjästä, hierojasta tai ihan mistä tahansa.

Iee. Anthe on kouluratsu, jonka liikkeet ovat erittäin hienot ja sitä katselee mielellään pitempiäkin aikoja. Tamma ei kuitenkaan ole jokaisen takamuksen alle sopiva hevonen, vaan se osaa olla myös erittäin vaativa tapaus. Jos ratsastaja ei miellytä Anthea, se tasavarmasti jämähtää paikalleen ja ei suostu liikkumaan. Anthen suurin rakkaus on vesi. Se voisi viettää päivät meressä, joessa, järvessä, lammessa tai vaikka pesupaikalla, kunhan vettä vaan tulee päälle - vesisateessakin tamma viihtyy erittäin hyvin.

E. Mistress on melko rauhaton tapaus ja sellainen yhden ihmisen hevonen. Tamma on hitaasti lämpiävää sorttia, mutta toimiva ratsu kuitenkin. Sillä kisataan esteillä ja yleensä verkka-alueen esterata riittää herättelemään tamman tarpeeksi hyvin itse suoritusta varten. Mistress on käsiteltäessä hieman äkäinen ja uhitteleva, mutta ikinä se ei ole ihmistä satuttanut.

Ei. Morbid Mind on suurisydäminen ori, joka myös omistaa ison egon. Se rakastaa kaikkia ympärillä oleviaan ihmisiä ja eläimiä, paitsi muita oreja. Muiden orien kohdalla astuu esiin Morbid Mindin iso ego ja silloin saa silmille hyppivä ori hävitä suosiolla paikalta. Senpä takia hevonen pidetään mahdollisimman kaukana muista oreista, jotka saattaisivat aloittaa uhittelun.

Eii. Bernard oli eloisa ja helppo käsiteltävä. Estehevosena ei niin pätevä peli etupainotteisuuden takia, joka aiheutti sitten puomien kolisemisen ja tippumisen. Käsiteltäessä Bernard oli oiken kullanmuru. Se kökötti paikallaan vaikka maailman tappiin asti, vaikka se olisi jätetty käytävälle seisomaan ilman päitsiä tai mitään. Oria pystyi hoitamaan niin pienet, kuin isotkin ja maastoonkin sen kanssa pystyi lähtemään kuka vain. Eloisuus näkyi Bernardin liikkeissä, jotka olivat myös elastiset ja mukavat.

Eie. Magnola oli kenttäratsu, joka jouduttiin lopettamaan 15-vuotiaana ähkyn takia. Tamma oli erittäin taitava karkulainen ja kerran se pääsi kauralaarin luokse, kun joku sen oli unohtanut lukita ja lopputulos oli selvä. Luonteeltaan Magnola oli todellakin viekas ja järkähtämätön, kun se jotain päätti. Jos tamma päätti lopettaa työn teon, niin niin siinä yleensä kävikin. Harvoin sen päätöksiä pystyi kukaan muutamaan. Kenttäkisoissa se kuitenkin antoi itsestään kaiken.

Ee. Number One on ironista kyllä melko laiska tapaus, jolta kuitenkin taitoja löytyy kouluradoilla. Se ei vaan millään viitsisi näyttää niitä ja sen kanssa saa oikeasti tehdä töitä, että se suostuu toimimaan kuten pitää. Kisa-aamuna monesti näkyi hoitaja ratsastamassa tammaa, jotta se saataisiin kisoja varten hereille ja toimimaan kunnolla. Käsiteltäessä myös laiska ja taluttaessa vielä laiskempi. Monesti talliporukka kuittaileekin tamman taluttajalle, että tuovat välille ruokaa seuraavana päivänä, tai että nähdään kahden viikon päästä.

Eei. Nasty Norbit on oikein komea ori, joka myös loistaa kisaradoilla. Orilla siis kisataan estekisoissa 150-160 luokkia. Nasty Norbit rakastaa huomiota yli kaiken ja sen myös huomaa monesti kisoissakin. Se huutelee minkä ehtii, mutta suorituksen tullessa eteen keskittyy täydellisesti rataan, josta selviää yleensä puhtaasti. Käsiteltäessä hiukan vaativa, mutta toimeen sen kanssa kuitenkin tulee melkein jokainen.

Eee. Beat It oli 163 senttinen selle francais tamma, joka ei niin ihmeellinen tapaus ollut. Suku tammalla oli kyllä hyvä ja siksi sitä taidettiin pääasiassa käyttää jalostukseen. Luonteeltaan se oli tasapaksu ja huhujen mukaan tylsä hevonen, joka ei myöskään liikkeillään tai taidoillaan oikein ketään lumonnut. Tamman varsat kuitenkin olivat suuremmaksi osaksi mukavan rauhallisia ja helppoja tapauksia ainakin jossakin mielessä.

Miltsu ja L'Instinct De Mort PB

Copyiksi Jaana K. ja linkki mailiin jkvirtuaali[@]gmail.com

Saavuin Breawaan valmentamaan Miltsua ja Liliä ja ratsukko oli lämmitellyt valmiiksi pyyntöni mukaisesti.
Teimme ensin helppoja käynti- ja ravitehtäviä, jotta sain muodostettua mielikuvan ratsukosta. Lili oli melko tahmea, joten käskin Miltsun ottaa reipasta ravia ja laukkaa ympäri maneesia muutaman kierroksen.
Tällä keinolla tamma heräsikin hieman, joten pystyimme aloittamaan laukanvaihdoilla, joita tuli tehdä viisi kappalettta peräkkäin molemmilla pitkillä sivuilla.
Lili oli edelleen tahmean oloinen, joten sitä sai käskeä reippaasti eteenpäin. Kun laukanvaihdot sujuivat suhteellisen hyvin, voitiin vaihtaa piaffe-passage ja passage-piaffe siirtymisiin.
Siirtymiset tapahtuivat hieman viiveellä, joten annoin Miltsulle raipan apuja tehostamaan. Pian siirtymiset onnistuivat ihan mukavasti, jonka jälkeen tehtiin vielä muutama täyspiruetti. Piruetit onnistuivat yllättävän hyvin muuhun valmennukseen nähden.


Kaiken kaikkiaan valmennus meni ihan hyvin. Hevoseen pitäisi saada vauhtia ja Miltsun pitäisi uskaltaa käskeä kunnolla ratsaan eteenpäin, jotta tahmaisuudesta päästäisiin eroon.

Mila & Hukkapätkä

Copyiksi Jaana K. ja linkki mailiin jkvirtuaali[@]gmail.com

Mila oli soitellut edellisellä viikolla ja pyytänyt valmentamaan häntä ja Pätkää.
Saaavuin ratsukon kotitallille ja suuntasin maneesiin, missä Mila ja Pätkä olivat jo lämmittelyjen loppusuoralla.
Selitin Milalle suunnitelmani valmennuksen kulusta, jonka jälkeen ruvettiin töihin.
Teetin ratsukolla aluksi raviväistöjä, jotta Pätkä saatiin kunnolla hereillä ja pohkeille herkäksi.
Jatkoimme avo- ja sulkutaivutuksilla ravissa. Pätkä reagoi oikein hienosti Milan apuihin ja ratsukon yhteistyö vaikutti erittäin saumattomalta. Välillä sain huomautella Milaa asetuksesta, mutta muuten tehtävät sujuivat mallikkaasti.
Ravitehtävien jälkeen siirryttiin aluksi sulkutaivutuksiin laukassa ja siitä kahdeksikolla tehtäviin laukanvaihtoihin. Sulkutaivutus sujui näppärästi myös laukassa ja ainoastaan kerran jouduin huomauttamaan käsien asennosta. Laukan vaihdt menivät aluksi vähän säätämkiseksi, mutta pian Pätkä tajusi jutun juonen ja suoritti tehtävän niinkuin piti.
Koska aikaa oli vielä hippasen jäljellä pyysin vielä Milaa tekemään peruutuksesta laukan nostot molempiin suuntiin pari kertaa. Pätkä ymmärsi asian heti ja nosti laukan sillä sekunnilla, kun Mila laukkapohkeet antoi.
Kaiken kaikkiaan valmennus oli onnistunut. Ratsukon molemmat osapuolet täydentävät oikein mukavasti toisiaan ja ovat oiva pari.

Noran sukarit ja sukarin pidennys

Copyihin Jaana K. ja linkki mailiin jkvirtuaali[@]gmail.com.

GOLD BAR XX

i. Flaxen Sailor xx on luonteeltaan peloton, mutta myös omalla tavallaan aggressiivinen. Jokainen este on uusi haaste ja ne hypätään yli kyselemättä. Hyppytyylistä löytyy voimaa ja hypyt ovat nopeita, sekä lyhyitä. Orilla on kisattu menestyneesti kenttää ja yleensä sen varsatkin ovat olleet erittäin hyviä hyppääjiä.

ii. Warning Signs xx on vauhdikas ja hyväliikkeinen ori, joka rakastaa hyppäämistä. Kenttäkisoissa se kuitenkin vaatii varman ja rohkean ratsastajan, joka tukee hevosta joka tilanteessa. Aran ratsatajan kanssa saattaa säikkyä ja ei keskity suoritukseen niin hyvin. Jälkeäiset ovat perineet isänsä hyvät liikkeet ja vauhdin.

iii. Freudian Slip xx toimi ikänsä laukkaratsuna, jonka suorituksien taso vaihteli melkoisesti. Oria kuitenkin käytettiin jalostuksen sen hyvän ja hienon suvun takia, josta on yleensä tullut hienoja ja monipuolisia varsoja. Luonteeltaan ori oli käsiteltäessä kiltti, mutta radalle päästessään se muuttui melkoiseksi aikapommiksi.

iie. Slipping Sings xx oli sosiaalinen ja lempeä tamma, joka oli erinomainen emä jo ensimmäisen varsansa kohdalla. Hirveän montaa varsaa ei sille hommattu, koska omistaja tahtoi keskittyä kenttäkisojen kiertämiseen. Ulkonäöltään Slipping Signs xx oli erittäin kaunis ja aikamoisen lumoava ilmestys.

ie. Pretty Blonde xx oli pääasiallisesti siitoskäytössä oleva tamma, mutta kisaradoillekin tamman kanssa muutaman kerran eksyttiin. Kapasiteettia tammalta kyllä löytyi, mutta se rasittui kuitenkin melkoisesti kisoissa ja sen takia sillä kisattiin aktiivisen epäaktiivisesti. Jälkeläisiä tammalla oli 10 kappaletta, ennen kuin viimeisissä kisoissaan tamma kompuroi esteeseen ja sai jalkaansa murtuman, jonka takia se lopulta myös lopetettiin.

iei. Years Ago xx oli oikea kovis. Sen kanssa tarvitsi rautaiset hermot ja kissan refleksit - ajatuksen lukutaitokin olisi ollut hyödyksi tämän kaverin kohdalla. Ratsuna dynaaminen ja herkkä, joka ei sietänyt virheitä. Varsoilleen ori onneksi periytti hyvän rakenteensa ja liikkeiden dynamisuuden, eikä vaikeaa luonnettaan.

iee. Bright Diamond xx oli oikea työmyyrä, joka lähti aina mielellään kisoihin. Hyvä ettei juossut suoraan traileriin, koska tiesi pääsevänsä pian kenttäkisoihin. Tulokset tammalla oli hyviä jokaisen ratsastajan kanssa, mutta oikean ratsastajan osuessa selkään se oli täydellinen. Varsoja Bright Diamondilla jäi jälkeen viisi kappaletta.

e. Heart of Gold xx on luonteeltaan kultainen tamma, joka tuntuu välillä todella inhimilliseltä. Joskus se oikeasti tuntuu toimivan kuten ihmismieli ja huonon päivän sattuessa jokainen piristyy sen seurassa. Ratsuna nöyrä ja eteenpäinpyrkivä, joka antaa itsestään 110 prosenttia.

ei. Mr Halcyon xx on ovela ja huumorintajuinen ori. Elämä tallilla käy taatusti tylsäksi, kun orista aika jättää, koska ikinä ei ole ollut päivääkään, kun ei ole jotain tapahtunut. Mr Halcyon on ratsuna herkkä ja erittäin hyvin toimiva hevonen, jonka kanssa pärjää kuka tahansa. Jälkeläiset ovatkin saaneet osansa sen luonteesta.

eii. Hypothetical xx oli kaikkien kaveri, niin eläinten, kuin ihmistenkin. Se toimi aluksi laukkaratsuna ja kun ikä alkoi tulla radoilla vastaan, se siirtyi omistajansa tyttären opetushevoseksi. Hypothetical menestyi myös estekilpailuissa erinomaisesti. Se astui elämänsä aikana lähemmäs 80 kappaletta, joiden varsat olivat erinomaisia laukkaratsuja.

eie. Miss England xx oli kapasiteetikas kenttätamma, joka rakasti työntekoa. Se toimi aina niin kotona, kuin kisoissakin ajatuksenlailla. Miss England oli myös kaamea herkkusuu ja olisi seurannut vaikka maailman ääriin ihmistä, jolla herkkuja oli. Kymmenelle varsalleen tamma oli erittäin hyvä emä.

ee. Fortune Cookie xx on helposti hermostuva ja pukkiherkkä tamma, joka tarvitsee selkäänsä osaavan ihmisen, joka muistuttaa myös lievästi apinaa pysyäkseen sen selässä. Fortune Cookie on kuitenkin kerännyt ihan mukavan pinon ruusukkeita ja sijoituksia kisoista, vaikka vähän villikko onkin. Varsoja tammalla ei ole kuin kaksi kappaletta.

eei. Chinese Proverb xx oli melkoinen hapannaama ja toisia se ihastutti, toisia vihastutti. Se kuitenkin muuttui täysin toiseksi hevoseksi, kun alettiin veden kanssa läträtä. Ori rakasti vettä yli kaiken ja tällöin unohtui myös happamuus kokonaan. Chinese Proverb oli tunnettu nimi laukkapiireissä ja sen menehtyminen aiheutti pienoista kohua piireissä.

eee. Lady Luck xx on enemmänen sellainen yksinäinen susi, kuin seurassa viihtyvä. Tamma antaa suorittaa hoitotoimenpiteet ongelmitta, mutta turhaa vitkuttelua se ei siedä. Rakenteeltaan Lady Luck on erittäin kaunis ja hyvärakenteinen tapaus, joka on periyttänyt rakennettaan onneksi myös varsoilleen.

************
Chobonfiret XX
i. Cocombaum xx on 167 senttinen ori, jolla on kisattu pääasiassa kenttäkisoja. Luonteeltaan se on melko hätäinen kaveri, joten tulokset kisoista ovat olleet erittäin vaihtelevia. Kapasiteettia orilla kuitenkin on vaikeisiinkin luokkiin. Jälkeläisiä hevoselta löytyy tällä hetkellä 15 kappaletta, joista osa on ikävä kyllä perinyt isänsä hätäisyyden - onneksi kuitenkin hätäisyys on esiintynyt varsoilla vain maasta käsin käsiteltäessä.

ii. Charlendorf xx on toiminut ikänsä laukkaratsuna. Sillä kisataan edelleen risuesteillä ja tuloksetkin ovat erinomaisia. Luonteeltaan ori on rauhallinen ja sosiaalinen hevonen, joka antaa kisoissa itsestään 110 prosenttia. Chardlendorfin 40 varsaa ovat melkein jokainen menestyneet erinomaisesti oman lajinsa kisoissa ja se on erittäin haluttu ori jalostuksessa.

Iii. Chor Key xx oli luonteeltaan tulinen ori, joka rakasti juoksemista. Sillä oli tajuton kunninanhimo ja yleensä sen nimi komeili kärkikolmikossa. Oria ei ehditty paljoa käyttämään jalostuksessa, koska se kuoli kesken eräiden laukkakisojen sydänkohtaukseen.

Iie. Lenjta xx:stä ei hirmuisen paljon tietoja ole, mutta huhut kertovat tamman olleen hieno ja yhteistyöhaluinen neiti, jolla kisattiin melkein lajia, kuin lajia.

ie. Xeron Let on rauhaa rakastava tamma, joka kuitenkin pitää myös kisaamisesta. Sillä kisataan kenttäratsastuksessa ja kisoissa se muuttuukin rauhaa rakastavasta tammasta oikeaksi kisatykiksi. Kotioloissa Zeron Let on nimittäin melko laiska. Kuudelle varsalleen tamma on ollut erinomainen emä ja periyttänyt hyvää rakennettaan niille.

Iei. Dhorxron xx on nykyään eläkepäiviään viettävä kenttähevonen. Luonteeltaan se on helposti kuumuva ja energinen ori, joten aktiviteettia vaaditaan edelleen päivittäin. Ikäkään ei orin energiaa ole vähentänyt, vaan se jaksaisi edelleenkin pitkiä ja vauhdikkaita treenejä, jos jalat vain olisivat vielä siinä kunnossa, että aktiivinen treenaus olisi mahdollista. Jälkeläisiä orilla on 25 kappaletta, jotka ovat perineet isänsä voimakkaat hypyt.

Iie. Xara xx:n tarina on melko surullinen alkua lukuunottamatta. Se ehti saada kaksi varsaa ja kisata parit kymmenet kenttäkisat, ennen kuin naapurin vanha mies erehtyi luulemaan karkuteillä olevaa tammaa hirveksi ja ampumaan sitä siihen malliin, että tamma jouduttiin lopettamaan. Tammasta kyllä povattiin hienoa kenttähevosta, koska tammalta löytyi kapasiteettia vaikka muille jakaa. Sen taru kuitenkin ehti loppua ennen kuin se oli edes alkanut kunnolla.

e. Fantbon xx on 164 senttinen kenttähevonen, joka kisaa aktiivisesti omistajansa kanssa. Varsoja ei hirveänä ole tammalle kertynyt, koska omistaja on keskittynyt vain kisaamiseen. Luonteeltaan tamma on reipas ja sen hypyt ovat voimakkaita ja räjähtäviä. Fantbon rakastaa kisaamista ja yksikin vapaapäivä saa sen keräämään niin paljon pöllöenergiaa, että on mahdotonta pitää sillä täysin vapaita päiviä.

ei. Skynselker xx on hurmaava 170 senttinen ori. Se on oikea halinalle, joka rakastaa kaikenlaista huomiota. Skynselker onkin yksi tallinsa suosikeista niin ratsuna, kuin hoidettavanakin. Ratsuna se on suosittu, koska se antaa kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaa ja pärjätäkseen kenttäkisoissa. Tammoja on ori ehtinyt astua 20 kappaletta, joista jokaisen varsa on ollut toinen toistaan hienompia.

Eii. Sergie xx on aika tavallinen hevonen. Siltä kyllä löytyy kapasiteettia isoihinkin luokkiin, mutta intoa taas ei niinkään paljon. Se kyllä hyppää mitä eteen laitetaan ja ihan mukavalla tyylillä hyppääkin. Vauhtia vaan jää uupumaan melkoisesti. Varsoja orilla on tällä hetkellä 10 kappaletta, joista jokainen on onneksi isäänsä melkoisesti reippaampi.

Eie. Fanseller xx oli kuvan kaunis tamma, jota kaikki ihailivat. Se oli luonteeltaan temperamenttinen, muttei missään nimessä vaarallinen. Tamman liikkeet olivat päätä huimaavia ja hypyt sulavia. Fanseller pärjäsi oikein mukavasti kenttäkisoissa ja varsojakin sillä jäi jälkeen 8 kappaletta.

ee. Xonrent'obon xx on erittäin vahvaluonteinen tamma, jolta ei myöskään temperamentisuutta tai herkkyyttä puutu. Se ei anna virheitä helposti anteeksi, joten ratsastajan tulee tietää mitä tekee. Muutamat kisat ovatkin menneet plörinäksi sen takia, kun ratsastaja on tehnyt virheen ja tamma on jähmettynyt liikkumattomaksi. Kapasiteettia ja taitoa tammalta löytyy ja varsinkin kun on oikeanlainen ratsastaja, joka osaa sen taidot tuoda esille.

Eei. Banjo xx oli sileällä laukkakilpailuissa kisannut ori, jota käytettiin myös kenttähevosten jalostukseen sen nopeuden takia. Luonteeltaan Banjo oli yritteliäs ja kunnianhimoinen hevonen, joka varmasti antoi kaikkensa oikean jockeyn kanssa. Varsoja ori ehti hommata viisi kappaletta, ennen kuin loukkasi jalkansa sen verran pahasti, että lopetus oli välttämätön.

Eee. Xobon xx on omistajansa luottoratsu edelleen, joka on myös usealle uudelle kenttäratsastajalle toiminut opetusmestarina. Luonteeltaan tasainen ja anteeksi antava tamma on omiaan opetusmestarin hommaan. Rakenne Xobonilla on erinomainen kenttäratsastukseen ja ponnuakin siltä löytyy. Varsoja tammalle on ehtinyt siunaantua seitsemän kappaletta.

***************
Mesquite Lily x

Lilyn isä Warsaw Jasper ox oli eräs aikansa menestyksekkäimmistä arabialaisista jalostusoreista. Liikkeiltään ori ei ollut kummoinen, joten sen kilpaura painottui vahvasti esteratsastuksen puolelle. Parhaimmillaan ori kilpaili jopa 110-120cm -luokissa menestyen!  Luonteeltaan se oli tulinen ja hermoja raastava ori, jonka kanssa harva pärjäsi. Jälkeläisiä Warsaw Jasper ox:lla jäi jälkeen päätä huimaavat 60 kappaletta.

Ii. Free Marquis ox oli ilmiömäinen hyppääjä, joka käytettiin paljon ratsuponi- ja welsh part bred -kasvatuksessa. Se ylitti irtona peräti 160cm-esteitä ongelmitta ja rakasti hommaa koko sydämestään.  Free Marquis ox oli siis kaikkensa antava tamma, joka antoi anteeksi ratsastajan isotkin virheet. Pääasia tamman mielestä oli vain hyppääminen ja onnistuminen.

Iii. Al Fonte ox oli kenttäpainotteinen ori, jolta korkeu tta löytyi 158 senttiä. Luonteeltaan se oli helposti kuumuva ja vaati melkoisesti pidättelyä. Käsiteltäessä Al Fonte oli kyllä ihan mukava, vaikka tammojen läheisyydessä esittikin olevansa orien ori. Jälkeläisiä ori sai 60 kappaletta.

Iie. Marqett ox on 149 senttinen, nykyään jo eläkepäiviään viettävä tamma. Luonteeltaan se on ihmeen rauhallinen tapaus. Omistajan lapsetkin ovat Marqetilla opetelleet ratsastksen alkeet sileällä, esteillä ja maastoesteillä. Jälkeläisiä tammalla on 9 kappaletta.


Ie. Queen Vendetta ox oli rautias tamma, joka häikäisi ulkomuodollaan ja ilmavilla liikkeillään. Queen Vendetta oli lahjakas hyppääjä ja rohkea menijä ja menestyi junioriratsastajansa kanssa kansallisissa este- ja kenttäratsastuskilpailuissa. Sen luonne ei nimittäin antanut periksi luovuttamista tai huonoa hyppäämistä, joten ratsastajan ei paljoa tarvinnut selässä tehdä.

Iei. Jafer al Jian ox on aktiivisesti kisaava, 150 senttinen ori. Sillä kisataan kenttäratsastuksen vaativimmissa luokissa ja menestys ei todellakaan ole ollut huonoa. Jafer Al Jian on kunnianhimoinen ja temperamenttinen ori ja sen kanssa vaaditaan rautaiset hermot.

Iee. Af Venaya ox kuoli tapaturmaisesti ollessaan vain 8-vuotias. Tamman ratsastaja putosi maastossa ja Af Venaya juoksi suoraan isolle tielle jääden rekan alle. Luonteeltaan tamma oli ovela, mutta kuitenkin tietyille ihmisille reilu ja konstailematon. Jälkeläisiä tamma ehti saada yhden.

Lilyn emä Princess Helio x vietti nuoruutensa kotia vaihtaen ja tammasta tuli epäluuloinen ja hankala käsiteltävä, sillä se ei enää luottanut ihmisiin. Viisivuotiaana se päätyi erään esteratsastajan pitämään myyntitalliin ja tamman kyvyt huomattiin. Se todettiin erittäin oppivaiseksi ja tamma nousikin nopeasti kilpailemaan nuorten ikäluokkasarjoissa ja niitti se menestystäkin.

Ei. Oliver Manifestator ox oli kimo, voimakasrakenteinen ja -luonteinen arabiori, joka kiersi Yhdysvalloissa lähinnä näyttelyitä. Sitä käytettiin varoen jalostukseen kovan luonteensa vuoksi eikä ori saanut loppujen lopuksi kuin kymmenisen varsaa.

Eii. Maneater ox on entinen laukkahevonen, joka viettää leppoisia eläkepäiviään maalla. Ori on luonteeltaan energinen ja temperamentinen, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Jälkeläislista ei ole kovin pitkäksi venähtänyt, vaan sieltä löytyy ainoastaan 10 jälkeläistä.

Eie. Principle Jules ox on ulkonäöltään vaikuttava hevonen, mutta luonteeltaan aika tasapaksu. Se on ratsuna pomminvarma ja selkään uskaltaa laittaa kenet vaan. Käsiteltäessä Jules on rauhallinen ja helppo tapaus, jonka kanssa voi puuhata rauhassa ilman ongelmia.

Ee. Mary Poppins xx oli Briteissä syntynyt täysiveritamma, joka koki sen tavallisen kohtalon: se kokeili nuorena valmentautumista ja kilpailemista risuestelaukoissa, mutta todettiin turhan hitaaksi ja koulutettiin uudelleen ratsuksi. Tamma oli jonkun aikaa ratsastuskoulun opetushevosena ja myöhemmin kantakirjattiin hienosti II palkinnolla.

Eei. Silverman xx:llä kisataan aktiivisesti kenttäkilpailuissa vaativia luokkia. Orilta löytyy kapasiteettia vaikka muille jakaa ja sen hypyt ovat suuria, sekä niin sanotusti räjähtäviä. Luonteeltaan Silverman on energinen ja helposti kuumuva hevonen, jonka kanssa pärjää rauhallisella kropalla ja selkeillä otteilla, jotka eivät kuitenkaan saa olla kovia.

Eee. Poppy Marie xx on luonteeltaan aikalailla perus Englannin täysiverinen, eli temperamenttinen, herkkä ja vahvaluontoinen. Se ei pidä ylimääräisestä sähläyksestä, vaan kaiken pitää tapahtua just, eikä melkein. Varsoja Poppy Marie on saattanut tähän mennessä maailmaan kolme kappaletta.