maanantai 8. elokuuta 2016

Janella & Firefyl HMS

Copyihin Jaana K. ja linkki jkvirtuaali@gmail.com. 

Janella G & Firefly HMS ”Fire”
Tänään oli tarkoitus treenailla Janellan ja Firen kanssa. Saavuin tallille hyvissä ajoin, jotta ehtisin rakentaa radan ja tutustua ratsukkoon. Juteltiin samalla, kun ratsukko hoiti lämmittelyjä sileällä ja minä rakensin esterataa kentälle. Löysin estevarastosta onneksi vesimaton ja hain muutaman ämpärillisen vettä siihen.

Kun rata oli rakennettu ja ratsukko hoitanut lämmittelyt sileällä, aloitettiin ensimmäiset hypyt. Treenattiin ensin esteitä niin, että ensin hypättiin kuusi estettä niistä 11 esteestä. Esteet olivat vielä suhteellisen matalia, mutta korotelin niitä pikkuhiljaa valmennuksen edetessä. Janella pysyi hyvin Firen hypyissä mukana ja hevonenkin totteli oikein mukavasti. Välillä hymähdin itsekseni, kun ratsukolla meni niin hyvin ja kävi mielessä ajatus, että eihän mua tässä edes tarvita.

Lisättiin pikkuhiljaa esteitä rataan mukaan ja hieman taisi Firellä tökkiä vesimatto, mutta siitäkin se hyppäsi rohkeasti yli, kun Janella vain antoi merkin hypätä. Ratsukon eteneminen oli sulavaa, vaikka vauhtia meinasi välillä tulla vähän liikaa. Tällöin käskinkin tehdä voltin sopivaan väliin ja ottaa hevonen kunnolla hallintaan, jotta ratsukko ei kaahottaisi radan läpi.

Vilkaisin kelloani ja huomasin, että aikamme oli loppumassa. Käskin ottaa radan vielä kertaalleen kokonaisena 140 senttisillä esteillä, jonka jälkeen annoin luvan aloittaa jäähdyttelyn ja keräsin esteet pois ja huikkasin heipat ratsukolle.



Janella & Fire 2. valmennus (160cm)

Edellisestä valmennuksesta oli viikko ja saavuin uudelleen valmentamaan Janellaa ja Fireä. Tällä kertaa oli tarkoitus päästä sitten ihan maksimikorkeudella esteillä. Jälleen kerran saavuin tallille hyvissä ajoin ja kasasin radan kentälle. Ihmettelin hetken, kun ratsukkoa ei näkynyt sovittuun aikaan, mutta pian he ilmestyivätkin maastoreissultaan. Janella pahoitteli myöhästymistä ja naurahdin huitaisten kättäni. Eipä tuo niin justiinsa ole.

Aloitetiin taas hypyt matalemmilta esteiltä ja jälleen kerran hypyt onnistuivat odotetusti, eli hyvin. Janella myötäsi oikeissa kohdissa ja Firelläkään ei ollut ongelmia hyppypaikan katsomisessa. Pari kertaa kolahti puomi, mutta yksikään ei tullut alas. Sarjalla tosin jouduin Janellalle sanomaan, ettei jää katsomaan taakseen, että tuliko se puomi alas vai ei, vaan keskittäisi huomionsa kahteen seuraavaan esteeseen, jotta pysyisi mukana.

Korottelin esteitä suhteellisen nopeasti ja pian oltiin orin maksimikorkeudella ja vauhtiakin alkoi olla. Käskin pidättää hevosta sarjalla, koska muuten ei ratsukko sopisi väleihin. Nopeasti Janella korjasikin hevostaan ja saatiin laukat sopimaan esteiden väliin.

Ratsukon työskentelyä oli oikein ilo katsella ja mukava päästä valmentamaan ratsukkoa, jonka yhteistyö toimii erinomaisesti!

Chiara & Oh Happy Day

Copyihin Jaana K. ja linkki jkvirtuaali@gmail.com. 

Chiara & Oh Happy Day ”Darcy”
Olin lupautunut valmentamaan Chiaraa ja Darcya esteillä. Tarkoitus oli tänään treenata vähän matalempia esteitä ja katsella mahdollisia ongelmakohtia. Päädyin myös tekemään radan lähinnä erikoisesteistä, jotta saataisiin niitäkin treenattua.
Sään suosiessa rakensin esteradan kentälle. Ensimmäisenä aloin pykäämään pidennettyä okseria, jossa oli puomien välissä vesimatto. Löytyi myös muuria, porttia, viuhkaa ja lankkuestettä. Onneksi tallilla oli monipuolinen estevarasto!

Chiara ja Darcy saapui kentälle ja ratsataja kertoi heidän hoitaneen lämmittelyt maastossa, joten päästiin heti aloittamaan. Esteet eivät toki heti olleet korkeita, vaan korottelin niitä valmennuksen kuluessa pikkuhiljaa. Hypyt sujuivat hyvin, eikä Darcykään esteitä arastellut. Chiara meinasi muutaman kerran jäädä hypyistä hieman jälkeen, mutta ei kuitenkaan nykäissyt hevostaan suusta.
Ratsukko jatkoi esteiden hyppäämistä ja mitään isompaa korjattavaa en huomannut ainakaan tällä kertaa. Toki vähän ennakointia hyppyihin, ettei ratsastaja jää jälkeen, mutta muuten kaikki sujui oikein mukavasti. Darcy hyppäsi kaiken, mitä vastaan tuli ja Chiarakin tuki tammaansa oikein mukavasti, kunhan pääsi vain kunnolla hyppyyn mukaan.

Darcyn 2. estevalmennus

Tänään päätettiin sitten treenata maksimitasolla rataa. Chiara lämmitteli hevosensa itsenäisesti sillä aikaa, kun rakentelin radan kentälle. Onneksi sää oli jälleen hyvä, niin saatiin olla ulkona!
Kun sileällä lämmittelyt oli hoidettu, päästiin ottamaan ensimmäisiä hyppyjä. Rata koostui oksereista, pystyistä ja trippeleistä. Ensimmäisenä esteenä oli okseri, jonka yli ratsukko suoriutui erinomaisesti. Darcy kiskaisi jalkansa mahaan kiinni ja liiteli kevyesti esteen yli. Muistakin esteistä selvittiin oikein kivasti, mitä nyt trippelillä tuli viimeinen puomi alas, jonka takia alettiin treenaamaan kolmiosaista sarjaa, jolta trippeli löytyi.

Trippeli oli siis sarjan ensimmäinen este ja puomin pudotessa meinasi Darcyllä mennä pasmat hieman sekaisin. Tamma lähti aluksi vähän turhan kaukaa hyppyyn, mutta tämäkin saatiin korjattua puomilla, jolloin ei enää puomit kolisseet. Otettiin vielä pari kertaa rata uudestaan 130 senttisillä esteillä, jonka jälkeen käskin jäähdytellä hevosen hyvin, olihan hyppyjä tullut todella paljon tälle päivää.

Kaiken kaikkiaan ratsukko on oikein osaava, varsinkin hevonen! Treenaisin itse vielä ainakin trippeliä, mutta kyllähän sekin sujui oikein hyvin loppujen lopuksi.