torstai 20. joulukuuta 2018

EV:n tuomareiden joululahjavalmennukset (2x este, 1x koulu)

A.D. Lord Beckett & Jessica – helppo estevalm.
Jannica oli pyytänyt, että kävisin valmentamassa Beckettiä, sekä Jessicaa helpon estevalmennuksen merkeissä. Poni ja ratsastaja olivat molemmat nuoria, joten kehittelin päässäni tallille ajaessani radan, joka olisi molemmille sopiva.

Koska elimme talvea, suuntasin askeleeni suoraan maneesiin ja siellähän erittäin kivan näköinen ratsukko suorittikin reippaasti alkuverkkoja. Aloin heti rakentamaan rataa kahdeksikolle, jonka toiseen päähän tuli viisi kohotettua ravipuomia kaarevalle uralle, joista osta korotettaisiin myöhemmin pieniksi pystyiksi laukkaa varten jumppasarjaa ajatellen. Ravissa puomien tarkoitus on parantaa ravin tahtia, hevosen tasapainoa, lisäävät hevosen tarkkaavaisuutta, sekä kannustaa hevosta siirtämään painoansa takaosalle, jolloin etuosa kevenee.
Toisella ympyrällä oli kavaletti lyhyen sivun keskellä ja kaksi okseria ennen ympyrän vaihtoa.

Seurasin totta kai ratsukon verryttelyä radan rakentamisen lomassa ja huomasin Beckettin olevan hieman tahmea.
”Se näyttää vähän tahmeelta, ota uralla laukkaa ja urku auki. Nouse vaikka kevyeen istuntaan, jos siltä tuntuu ja sitten, kun oot saanu sen laukkaamaan paremmin, niin ota vielä muutamia nopeita siirtymisiä ennen, ku alotetaan”, huikkasin.

Kun rata oli valmis, aloitti ratsukko ravipuomeilta. Aluksi ravipuomit olivat kaikki maassa, jotta poni sai rauhassa ottaa tuntumaa niihin, mutta parin kerran jälkeen kohotin ensimmäisestä pään ylös maasta ja kohotin puomeja sitä mukaa, kun ratsukko suoriutui tehtävästä hyvin.
Lisättiin mukaan okserit ja kavaletti. Jessica ratsasti ponia hyvin ja tytön käsi oli tasainen esteillä, mutta lähemmäs estettä saisi ratsukko tulla, jonka takia lisäsin esteiden eteen puomit. Heti toisella kerralla Beckett pääsi lähemmäs estettä ja sen ei tarvinnut venyä niin paljoa esteen yli päästäkseen, eikä takakaviot kolisseet puomeihin.

Jessican ja Beckettin yhteistyö oli erittäin miellyttävää katseltavaa ja olin positiivisesti yllättynyt, kuinka nuori tyttö osasi ratsastaa hieman raakaa ponia pehmeästi, mutta kuitenkin jämäkästi, jolloin saatiin poniin liikettä ja toimimaan se niin, että se käyttää kroppaansa oikein ja elää sen ansiosta vaikka 50-vuotiaaksi!



Hirttivaaran Donna & Sussu – kouluvalm. (vaB)
Tänään Lyydian ja Donnan kanssa oli tarkoitus treenata vähän avo- ja sulkutaivutusta, sekä sulkuväistöä. Olin itse tehnyt vasta samaa tehtävää ja todennut sen oikein mukavaksi, joten sillä mennään! Tarkoituksena oli siis mennä vain toisella pitkällä sivulla ja päissä tehtäisiin puolitoista volttia taivuttaen, jonka jälkeen sulkuväistössä takaisin uralle, jolloin myös suuntakin vaihtuisi. Suoralla uralla sitten taas tehtäisiin avo- tai sulkutaivutusta.

”Alota eka käynnissä, niin saatte vähän tuntumaa tehtävään”, käskin ja ratsukko aloitti työnsä hyvän alkuverkan jälkeen. Voltilla pyysin Lyydiaa taivuttamaan Donnaa reippaammin, koska suoralla hevosella ympyrän teko on haastavaa, eikä hevonen pysty laukassa tehtävästä suoriutumaan, jos se ei taivu kunnolla.
Pienten korjausten jälkeen alkoi homma sujumaan käynnissä oikein mukavasti, jolloin käskin ratsukkoa aloittamaan siirtymiset.
”Pyri tekemään siirtymiset volteilla niin, että se hevonen pysyy samassa asennossa koko ajan. Rentona niskasta ja taipuneena”, neuvoin ja Lyydia kuunteli ohjeitani hyvin. Nainen ratsasti tammaa todella pehmeästi ja hevonen vastasi Lyydian apuihin oikein loistavasti.

Kun tehtävä alkoi sujua ravissakin hyvin, käskin ratsukkoa kävelemään hetken pitkin ohjin, jotta hevonen ja ratsastaja saisivat molemmat hengähtää hetken.
”Noin ja kerääppä ohjat taas käsiin. Tee samaa tehtävää nyt laukassa, mutta sulkuväistön jälkeen, kun oot uralla, vaihda laukka. Voidaan tehdä kyllä lopuksi vielä niinkin, että tulee vastalaukkaa, mutta otetaan ensin laukanvaihdoilla, niin saatte tuntumaa”, ohjeistin ja ratsukko aloitti tehtävän. Donna laukkasi reippaasti eteenpäin ja taipui volteillakin erittäin nätisti. Myös muut tehtävän osat sujuivat loistavasti, joten käskin Lyydiaa pitämään oikean laukan koko ajan, jolloin saataisiin myös vastalaukka tehtävään mukaan.
”Muista, sen pitää edelleen taipua, jotta se pystyy suoriutumaan tehtävästä hyvin”, huikkasin ja ratsastaja taivutti hevostaan hieman enemmän ja laukkakin pysyi hyvänä.

Vastalaukassakin ratsukko sujui oivallisesti tehtävästä, Donna taipui kuten piti ja jalatkin kulkivat oikeilla urilla avo- ja sulkutaivutusten aikana. Lyydia tuki hevosta hyvin ja ratsastus oli todella eleetöntä, istuntaan painottuvaa, johon tamma vastasi erinomaisesti.

Kaiken kaikkiaan valmennus sujui oikein loistavasti ja ratsukon työskentelyä oli ilo katsella.  Donna ja Lyydia tulisivat pärjäämään oikein loistavasti kouluradoilla!



My Tempah Joe & Amy – estevalm. (160cm)
Olin Amyn kanssa keskustellut jo siitä, millainen hevonen olisi tänään valmennettavana, joten suunnittelin tallille ajaessani ratsukolle sopivaa tehtävää ja keksinkin sen aika äkkiä. Tämän päivän radalta löytyisi yhteensä neljä estettä lävistäjällä, kaksi molemmissa päissä, ja kaksi estettä pituushalkaisijalla. Ensin hypättäisiin lävistäjien esteet, jonka jälkeen lävistäjältä tehtäisiin tiukka kaarre pituushalkaisijan esteille. Järjestystä voidaan toki vielä muuttaa tehtävää tehdessä, jos siltä tuntuu. Toki myös laukanvaihdot olisi kuvioissa ja ne tehtäisiin tehtävän keskipisteessä, missä jokainen tie kohtaa.

Maneesiin saapuessani oli siellä jo Amy komean mustankimon orinsa kanssa lämmittelemässä sileällä ja huikkasin heipat. Nainen hevosen selässä nyökkäsi ja jatkoi keskittyneenä verryttelyjä, joten aloin heti kantamaan tolppia ja puomeja paikalleen.
Kaiken tarpeellisen ollessa paikalla, ratsukkokin näytti olevan valmis, joten selitin ratsastajalle tehtävän.
”Ymmärsitkö?” varmistin vielä ja päästin ratsukon tehtävälle. Aluksi aloitettiin ravissa ja vain lävistäjien esteillä pidemmillä teillä. Tepi hyppäsi esteet nätisti, mutta rikkoi välillä laukalle, jolloin käskin Amya tekemään ratsullaan voltin ja ottamaan hevosen siellä raville, jotta saataisiin hevonen rauhallisemmaksi ja ettei se juoksisi koko ajan alta pois.

Kun lävistäjien esteet sujui hyvin, käskin Amya kokeilemaan lävistäjältä pituushalkaisijalle kääntymistä, Viimeisellä lävistäjän esteellä, kääntyessä pituushalkaisijalle meinasi käännös mennä pitkäksi orin nostettua laukan esteen jälkeen.
”Tee siellä nurkassa voltti ennen, kuin tuutte pituushalkasijalle ja ota se siellä voltilla raville”, neuvoin ja Amy teki työtä käskettyä. Tepille saatiin taas hyvä ravi rullaamaan ja eikun esteille!
”Ravi!” huikkasin, kun ori nosti laukan esteen jälkeen. Tehtiin muutaman kerran vielä toistoja ravissa ja loppujen lopuksi saatiinkin hevonen pysymään halutussa askellajissa.
”Kävelkää hetki, niin nostan puomeja. Otetaan sitten sama laukassa”.

Laukassa tehtävä sujui ihan hyvin, mutta edelleen meinasi Tepi innostua turhan paljon viimeisen lävistäjän esteen jälkeen.
”Käännä, käännä, käännä, käännä, HYVÄ!” Ratsukon meno alkoi olla jo yllättävän tasaista ja oristakin oli löydetty sopiva vaihde päälle, jolloin ei tullut enää hätä käännöksissä. Otettiin vielä muutama toisto, jonka jälkeen käskin Amyn kehua hevosta ja annoin luvan aloittaa loppuverryttelyt.

”Teillä meni tosi kivasti! Tällä hetkellä keskittyisin juurikin tarkkuuteen ja hallintaan. Jumppasarjoja, innareita ja muita, että Tepillä on pakko tulla nätisti esteille, muuten kolisee”, sanoin ja käytiin vielä hetken keskustelu siitä, kuinka innokas ori oikeasti oli, jonka jälkeen suuntasin kulkuni autolle ja kohti omien hevosteni päiväaskareita.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Susiraja - Heljä & Aino kouluvalmennus

Onneksi Pöytyällä on lämpimämpi, kuin meillä pohjoisessa, niin ei tarvinnut varautua toppatakin kanssa seisomaan kentällä! Kurjenpesän pihaan saapuessa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja suuntasin askeleeni suoraan kentälle, missä ratsukko olikin jo lämmittelemässä.

Tänään oli tarkoitus valmentaa Ainoa ja Heljää ja aiheena olikin sitten taipuminen ja keskittyminen istunnalla ja pohkeella ratsastamiseen.
”Lämmitelkää rauhassa, niin rajaan meille vielä alueen ja samalla selitän mitä tehdään”, huikkasin ja kannoin kentälle neljä tötsää, joilla muodostin neliön. Tarkoituksena oli tänään unohtaa ohjat lähes kokonaan ja keskittyä siihen, että saadaan sisäpohje kunnolla läpi ja istunnalla hallittua hevosta myös. Suljin myös kentän portin kaiken varalta. Tätä tehtävää tehdessä on yksi, jos toinenkin ratsukko sujahtanut ulos, kun hevonen ei olekaan kääntynyt niin kuin pitää ja oma valmentajanikin on sanonut tehtävää haastavaksi myös hänelle, vaikka onkin erittäin kokenut ratsastaja kyseessä.

Aloitimme ensin käynnissä ja käskin päästää sisäohjan löysäksi ja ulko-ohjalla taivuttamaan hevosta vasemmalle, eli aitaa päin.
”Missäs asennossa se sun hevonen on siinä uralla?” Kysäisin ja Aino vastasi hevosen olevan vinossa, kuten se olikin. Käskin tukemaan hevosta sisäpohkeella ja kääntämään lantiota hieman sisään päin, jolloin saatiin Heljän takajalat uralle yhdessä etujalkojen kanssa.
”Muista, sä käännät etujalkoja, et takajalkoja. Vähän muutat lantion asentoa, niin kyllä ne takajalat paikkansa löytää”, huikkasin ja käskin siirtyä raviin.

Ravissa ratsukko oli erittäin rennon näköinen ja Heljäkin kääntyi ongelmitta.
”Huomaatsä? Sun oikee käsi yrittää koko ajan tehä jotain, vaikka se sais vaan olla ihan rentona”. naurahdin ja niin teki Ainokin.
”Me ollaan totuttu tekee kaikki käsillä, mutta hevosen selässä pitäiski tehdä pohkeilla ja istunnalla, eikä käsillä”, selitin ja kehuin hyvin kulkevaa ratsukkoa.
”Kokeillaan viel laukassa tähä suuntaa pari kiekkaa ja vaihdetaa sit suuntaa”, sanoin ja seurasin ratsukon työskentelyä. Laukannosto sujui tosi mukavasti ja oikea laukka nousi, vaikka asetus olikin päinvastainen.
”Älä anna sen oikoa”, sanoin ja Aino korjasi heti ratsuaan juuri kuten piti.

Vaihdettiin suuntaa ja ratsukko sai hetken hengähtää pitkin ohjin, jonka jälkeen Aino keräsi taas vasemman ohjan käteensä ja jätti oikean löysäksi. Kokeiltiin pari kiekkaa käynnissä ja tällä kertaa Heljä yritti kaatua sisälle.
”Korjaa sisäpohkeella. Piä se vähän eempänä”, huikkasin ja Aino sai hienosti pidettyä ratsunsa uralla, kuten pitikin.
”Joo siirtykääs raviin!” käskin ja Aino teki työtä käskettyä. Ravissakin meinasin Heljä kaatua aluksi sisälle, mutta jälleen kerran ratsastaja korjasi erittäin hienosti hevostaan, jolloin päästiin menemään juuri niin kuin piti.

Ravin jälkeen siirryttiin laukkaan ja Heljä olikin melko innokkaana, joten käskin Ainoa tiivistämään istuntaansa, jotta tamma ymmärtäisi hidastaa.
”Ei meillä mihinkään kiire ole”, nauroin, kun vaaleanruunikko tamma paineli tukka putkella menemään.
”Rauhota se laukka ja ala sitten keskittymään taas asiaan”, neuvoin ja pian Aino saikin tamman kuulolle ja laukan rauhoittumaan.
Hienosti ratsukko pääsi kunnolla kulmiin ja se ulko-ohjakin pysyi rentona useamman kierroksen, joten annoin heille luvan aloittaa loppuverkat ja kehuin heidän vielä kertaalleen maasta taivaisiin. Hienoa työtä molemmilta!

maanantai 17. syyskuuta 2018

dookie - sukuselvityksiä & pk-merkintä


Pahankannattaja sukuselvitys & pk-merkintä

i. Ihme Bluussi on oikein mukavan näköinen suomenhevosori, jonka kanssa on yleensä miellyttävä työskennellä. Orin kanssa saa kuitenkin olla erittäin tarkasti hereillä ja sille täytyy keksiä koko ajan tekemistä, jotta vaaleanpunarautias keskittyy suorittamiseen pelleilyn sijaan. Jos Ihme Bluussin keskittymisen antaa herpaantua, on tiedossa lähinnä jumittumista vaikka keskelle uraa tai sitten asiat tehdään vähän sinnepäin, kuin ohi lensikin kiinnostava lintu, jota täytyi jäädä seuraamaan ja ratsastajan apujen kuunteleminen hoidetaan ”puolella korvalla”.
Ihme Bluussi on ollut erittäin suosittu jalostusori ja on edelleenkin erinomaisten varsanäyttöjen takia. Sen 20 varsaa ovat jokainen rakenteellisesti erittäin hyviä ja väriäänkin se on periyttänyt erittäin voimakkaasti.

ii. Karaukki näyttää aika mitäänsanomattomalta, kun se seisoo tarhassa, mutta kisaradoilla ori häikäisee niin tuomarit, kuin yleisönkin taidoillaan. Liikejumalaksikin kutsuttu ori on varsinkin kouluradoilla erityisen hieno ilmestys, mutta pärjää se myös hyvin niin este-, kuin maastoesteradoillakin.
Ponnua sillä riittää vaikka muille jakaa, mutta lähestymiset saattavat välillä mennä turhan täpärälle. Karaukki tosin on selvinnyt hankalistakin hypyistä ja onneksi sen varsatkin ovat perineet isänsä hyppytaitoja.
Jälkeläisiä Karaukilla on 10 kappaletta, joista osa toimii tasaisen varmoina tuntipuksuttimina ratsastuskouluissa ja osa taas on omistajiensa yleisputteja, joiden kanssa kehtaa lähteä kisoihinkin. Muuten jälkeläiset ovat isältään perineet korrektia rakennetta, sekä yritteliästä luonnetta.

ie. Ilo-Kikka on omistajansa silmäterä ja sen kanssa on kierretty kouluradoilla, sekä jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä. Ilo-Kikka on kaunis ja siro suomenhevostamma, josta on moni kysellyt varsoja jo ihan tamman ulkonäön vuoksi. Tamma on luonteeltaan kiltti ja erittäin suoritusvarma hevonen, jonka selkään uskaltaa laittaa kenet tahansa vauvasta vaariin. Omistajansa kanssa se toimii kuin ajatus ja rakastaa olla huomion keskipisteenä.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuin kaksi, koska sen omistaja ei ole raskinut pitää tammaa enempää mammalomalla, vaan on tahtonut keskittyä hevosen kanssa touhuamiseen, sekä kisaamiseen. Ilo-Kikan kaksi jälkeläistä on kuitenkin hienoja ja monipuolisia tapauksia, jotka eivät varmasti jätä kylmäksi ratsastettavuudeltaan tai edes ulkonäkönsä puolesta.

e. Porvarikakara on luonteeltaan tamma, isolla T:llä. Se ei siedä minkäänlaista puristamista jaloilla tai ohjista vetämistä ja herne vedetään huonoina päivinä sieluun asti, jolloin ei varmasti mistään tule yhtään mitään. Liiallinen kannusten käyttö aiheuttaakin sitten monesti kevenevää takapäätä, mutta onneksi tamman pukit on niin matalia, ettei sieltä kukaan yleensä alas tule.
Päästään herkkä tamma on myös äärimmäisen ärsyttävä varustaa, koska sillä on taipumusta pyrkiä karkuun suitset nähdessään ja jos hoitajaa ei jostain syystä pääsekään pakoon, nostetaan pää niin ylös kuin vain voidaan. Päitset ei kuitenkaan jostain syystä tuota ongelmaa, vaan ne saa pujottaa tamman päähän ilman sen kummempia kommervenkkejä.
Jälkeläisiä tammalla on vain yksi ainoa, mutta laatu korvaa määrän. Onhan tuo Pahankannattaja hieno ja komea tapaus.

ei. Tuhkamaan Alvar on monipuolinen ja miellyttävä ori ratsuna. Hoitaessa taas se on aika nihkeä. Yleensä vastassa on erittäin hapannaamainen tapaus, mutta antaa se kuitenkin hoitaa itsensä. Kunhan lämpimikseen irvistelee ja polkee jalkaa, kun asiat eivät miellytä.
Työmotivaatio Alvarilla onkin sitten todella korkea, kunhan orin saa ensin heräämään kunnolla ja kerättyä ne takajalat tallista alle. Ori on kunnolla lämmiteltynä reipas ja sulavaliikkeinen monitoimipolle, joka suorittaa tasaisen varmasti niin este-, koulu-, kuin maastoesteradoillakin. Oikein pätevä kisapeli siis, kunhan lämmittelystä pitää huolen!
Jälkeläisiä orilla on kuusi kappaletta, joille se on periyttänyt hyvää rakennetta ja onneksi myös parempaa työmotivaatiota.

ee. Aatelistaika on samanlainen, kuin tyttärensä Porvarikakara. Herkkä ja pikkutarkka. Ratsastajan tulee todellakin osata ratsastaa tätä tammaa, jotta hommat toimivat ja esimerkiksi koulurata saadaan suoritettua kunnialla loppuun. Esteillä Aatelistaika on ehkä hieman anteeksiantavaisempi, koska esteitä se rakastaa ja mieluummin se esteradalla olisi, kuin kouluradalla. Tamma kuitenkin selviytyy erittäin hyvin Vaativan B:n radasta, joten omistaja ei ole nähnyt tarpeelliseksi unohtaa kisaamista kouluradoilla, mutta pääasiassa Aatelistaika on kuitenkin estekisoja kiertänyt ja niittänyt mainetta sillä saralla.
Varsoja tamman elinajalle on mahtunut kolme, jotka ovat perineet emänsä erinomaisen estehevosen rakenteen ja osaltaan myös hienoja liikkeitäkin kouluradoille. Nämäkin varsat ovat siis oikein mukavia yleishevosia, joiden kanssa voi harrastaa vähän sitä sun tätä.

**********
dookie oli tarjonnut minulle Pahankannattajaa lainahevoseksi, kun oma hevoseni oli sairaslomalla, joten suuntasinkin autoni keulan Turmeltajaa kohti.
Tallilla parkkeerasin autoni ja kävelin hieman jännittyneenä talliin katsomaan minkäslainen lainapolle siellä odotti. Karsinassa seisoi erittäin komea, mutta hapannaamainen suomenhevosori ja tallityttö huikkasikin, että jos haluaisin päästä helpommalla, niin veisin orin ulos hoidettavaksi. Päätin kuunnella neuvoa ja kannoin ensin harjat ja varusteet ulos harjauspuomille, jonka jälkeen hain hevosen ja sitaisin sen puomiin kiinni.
Harjasin oria verkkaisin vedoin ja pohdin samalla, että mitäs me tänään keksittäisiinkään. Olin ollut niin pitkään maastosta pois, joten päätin, että tänään olisi tiedossa ihan vain rento ja leppoisa maastolenkki. Nostin orille satulan selkään, jolloin Pahiksen naama hieman venähti, mutta se antoi kuitenkin oikein nätisti kiristää satulavyön ja suitsetkin sujahti päähän todella helposti. Tämän jälkeen painoin kypärän päähäni ja laitoin hanskat käteeni, sekä kipusin hevosen selkään, kun olin sen ensin irrottanut harjauspuomista.

Suuntasimme kulkumme kohti merkittyä polkua ja annoin hevosen kävellä aluksi pitkin ohjin. Jonkin ajan päästä edessämme aukesi leveämpi hiekkapolku ja Pahis tuntui hieman heräävän allani. Ilmeisesti tässä mentäisiin hieman reippaammin, kuin pelkkää käyntiä, joten keräsin ohjat käteeni ja annoin pohkeita merkiksi askellajin vaihdosta.
Pahis vaihtoi todella pehmeästi raviin ja keventelin reippaasti sen kyydissä. Ori eteni tasaisesti ja edes pikkulinnun lentoon pyrähdys viereisestä puskasta ei aiheuttanut sen isompaa reaktiota. Taputin hevosta ja annoin sen jatkaa vielä hetken ravia.

Ravipätkän jälkeen polku taas kapeni, joten hidastin käyntiin ja annoin hevosen käytännössä kulkea sinne, minne se itse tahtoi.  Vaikka maisemat eivät olleet tuttuja, niin polut oli merkitty sen verran hyvin, että uskalsin luottaa löytävämme takaisin tallillekin vielä.

Odottelin, jotta löytyisi paikka, missä voitaisiin myös laukata ja löytyihän sellainen! Oikein mukavan näköinen niitty, jossa näkyi selvästi hevosen kavion jälkiä, joten uskoin, että mekin voisimme siellä ottaa pienet laukkaspurtit. Pidätin pienesti ohjista ja annoin laukka-avut. Pahiksen laukannosto oli niiiiiiin pehmeä, että ei toista! Löysäsin hieman ohjaa ja nousin kevyeeseen istuntaan, jolloin ori laski päätään ja kaviot alkoivat pureutumaan kunnolla maahan pidemmällä askeleella. Hymyilin itsekseni hevosen selässä ja nautin vauhdista.
Niityn pääty alkoi lähestyä, joten istuin takaisin satulaan ja hidastin hieman oria, jonka jälkeen käännyimme suuressa kaaressa takaisin päin ja ei kun uudestaan kevyeeseen istuntaan ja antaa hevosen mennä.

Laukkaspurttien jälkeen hidastin raviin ja annoin hevosen ravata pitkin ohjin siihen asti, että polku taas kapeni ja siirryimme käyntiin. Edelliselle ravipätkälle saapuessamme olisi Pahis tahtonut vielä ravata, mutta totesin, että eiköhän tässä ole sen verran jo rällätty, että jatketaan loppumatka käynnissä tallin pihaan asti ja ori kuunteli oikein mukavasti, eikä yrittänytkään lähteä enää raville.

Tallissa hoidin pikaisesti orin pois ja kylmäsin sen jalat, jonka jälkeen palkitsin hevosen vielä parilla porkkanan palalla ja hipsin autolleni hyvillä mielin. Kiitos hevosen lainasta, meillä oli ihan superkivaa!

*********
Titaaniturma

i. Platinaisku on äärimmäisen ärsyttävä kavioita puhdistaessa! Joku tolvana on aikanaan sille opettanut, että jalkaan koskiessa pitää kumartaa ja sitähän se edelleen välillä yrittää, kun nostat koiven ilmaan. Yritä siinä sitten kannatella näinkin isoa suomenhevosta, kun se pässi yrittää polvilleen mennä. Muuten Platinaisku on kyllä oikein mukava hoidettava, joka antaa tehdä kaikki muut hoitotoimenpiteet ilman sen isompia ongelmia.
Ratsuna ori on hieno ja erityisesti sitä on mukava katsella niin rata-, kuin maastoesteilläkin, jolloin se ihan tosissaan syttyy. Sen askeleet saavat aivan uudenlaista voimaa ja hypyt on niin sulavia, että niissä luulisi olevan erittäin miellyttävä olla myös kyydissä.
Jälkeläisiä Platinaiskulla on kahdeksan kappaletta ja niille ori on periyttänyt erinomaista hyppytekniikkaansa ja myös voikkous on ollut erittäin vahva geeni, joka on puskenut läpi lähes jokaisella sen jälkeläisellä. Tästä siis varma voikkogeenin periyttäjä, jos sellaiselle on tarvetta!

ii. Kromipommi on tasaisen varma suorittaja ja loistava opetusmestari kenttäratsastukseen tutustuville ratsastajille. Se hyppää mitä eteen laitetaan ja tasaisestipa hyppääkin! Sen kanssa on helppoa työskennellä ja moni tenava on ihastunut siihen niin luonteen, kuin komean ulkonäönkin perusteella. Onhan voikko suomenhevonen nyt oikeasti ihan hemmetin komea ilmestys!
Jälkeläisiä orilla on 16 kappaletta ja ne ovat onnekseen perineet isältään korrektia rakennetta, sekä uskomatonta työmotivaatiota hyvän hyppytekniikan kera.

ie. Tyyni-Tytinä on sitten aika eri maata, kuin kaksi edellistä hevosta. Se on laiska ja sen kanssa saa tosissaan tehdä töitä, että se väläyttelee niitä hienoja liikkeitään. Osaa tämä tamma kyllä liikkua ja hienosti osaakin, mutta Tyyni-Tytinä on enemmän sellainen ”mennään sieltä, mistä aita on matalin”-tyyppinen, kuin suorittaja. Tämän takia ei sen omistaja olekaan erityisemmin tammaa kisaradoille kiikuttanut, vaan enimmäkseen Tyyni-Tytinä on toiminut omistajansa ja hänen perheensä maastoputtena.
On tammalla myös parit varsat tehty, jos se olisi vaikka hevosta reipastanut, mutta eipä tuo kahden varsan maailmaan pyöräytys ole oikein mitenkään neitiin vaikuttanut. Korkeintaan vaan laiskistanut lisää. Varsat ovat onnekseen saaneet työmotivaationsa muualta, mutta pitkät hermot ja varman luonteen ne ovat emältään kuitenkin saaneet.

e. Ilvana Ithaka on erään ratsastuskoulun luottohevonen. Sen selkään voi laittaa kenet tahansa ja tamma onkin yksi suosituimpia tuntiratsuja. Vaaleanrautiaan hevosen kanssa on moni ratsastuksen pariin palannut sennutäti herätellyt ruosteisia taitojaan ja häätänyt rata- ja maastoestepelon pellolle. Juniorit taas ovat päässeet tutustumaan kenttäratsastuksen saloihin ja kisaamaankin neidillä, joka onkin Ilvana Ithakan mieleen.
Jälkeläisiä ei tammalla ole valitettavasti kuin yksi, koska ratsastuskoulun omistaja ei ole raskinut parasta hevostaan pitää liikaa pois tuntitoiminnasta, mutta siitä yhdestäkin tuli oikein hieno kenttäpolle, josta on varmasti moneksi.

ei. Iikori Urhea on nimensä mukaisesti rohkea ja välillä jopa uhkarohkea tapaus. Se hyppää kaiken mitä eteen laitetaan ja tultiin esteelle, miten päin tahansa, mikä on omalla tavallaan myös huono. Ratsastaja saakin olla hereillä, jotta vältetään ne vaaratilanteet ja muutaman kerran on Iikori mennyt sitten nurin ratsastajansa kanssa, kun esteelle tulo onkin mennyt päin mäntyä.
Hoitaessa Iikori Urhea on miellyttävä ja helppo tapaus, jonka voi hoitaa vaikka irti keskellä pihaa. Orilla ei ole minkäänlaista tarvetta ollut koskaan poistua kesken hoitotoimenpiteiden paikalta ja eläinlääkärin, sekä kengittäjänkin käynnit se ottaa vastaan, kuin vettä vaan! Mikään ei tunnu hätkähdyttävän tätä hevosta.

ee. Liljatar innostuu herkästi ja varsinkin, kun se näkee esteitä. Kouluratsastus ei niinkään nappaa, mutta tamma on kuitenkin tasaisen keskinkertainen suorittaja. Onneksi taidot esteillä korvaa sitten sen puuttuvan loistamisen kouluradoilla.
Vaikka Liljatar innostuu herkästi, silti se pysyy suht helposti lapasessa ja sen kanssa on ihan mukava työskennellä. Vauhtia kyllä löytyy, mutta niin löytyy onneksi myös hyppytaitojakin, joten tämän hevosen kanssa selvitään, vaikka ja mistä. Näkeehän sen kenttäratsastuskisojen tuloslistoistakin, kun neiti keikkuu kärkipäässä ratsastajineen.
Jälkeläisiä Liljatarella on viisi ja varsoilleen se on periyttänyt erittäin hyvää rakennetta, sekä suurta työmotivaatiota ja miellyttämisenhalua.

torstai 13. syyskuuta 2018

VP & Caysa v.d. Sauther - valjakkovalmennus


Pitkästä aikaa oli tiedossa muutakin, kuin este- tai kouluvalmennuksen pitoa! Olin lupautunut reissaamaan länsirannikolle valmentamaan Amelie Maybeckiä hänen ja siskonsa omistamalle tallille valjakkoajossa. Oltiin sovittu, että treenattaisiin yhtä kouluohjelmista kentällä ja tallin pihaan saapumisen jälkeen suuntasinkin kulkuni suoraan suurelle kentälle, missä Amelie olikin jo lämmittelemässä rautiasta shetlanninponitammaa.


Aloitettiin heti käymään läpi kouluohjelmaa ja lähdettiin ihan sisääntulosta lähtien liikkeelle. Valjakko saapui ”radalle” oikein hyvin suorassa linjassa ja pysähtyminenkin onnistui todella hienosti kuolaintuntuman pysyen koko ajan tasaisena. Poni siirtyi ohjastajansa käskystä sujuvasti suoraan harjoitusraviin.
Amelia ohjasi poniaan pehmeästi ja Caysa kuunteli erittäin mukavasti eri käskyjä, joita ohjastajaltaan sai. 
”Tuu siinä täyskaarrossa ihan pikkusen pitemmälle vielä. Teidän kun pitäis käydä kuitenkin pituushalkasijalla asti. Tulee vähän turhan jyrkkä muuten”, neuvoin ja kerroin samalla seuraavan liikkeen, vaikka Amelie varmasti muistikin kouluohjelman erittäin hyvin, mutta kertaus on opintojen äiti!
Toinen täyskaarto oli juuri sellainen, kuin pitikin ja tahti säilyi koko ajan erinomaisena, kuten myös asetuskin. 

Caysa ei edes hyytynyt volteilla, vaan ponilla oli erinomainen eteenpäinpyrkimys. Yleensä, kun monellakin hevosella ja ponilla tuppaa vauhti hyytymään voltilla, jollei niitä tietoisesti aja eteen, mutta rautias tamma tikkasi oikein tasaista ja hyvää ravia. Voltin kokokin oli oikein hyvä.

Lisättyyn raviin siirtyminen olisi saanut olla ehkä inan terävämpi, mutta lähti kuitenkin rullaamaan oikein mukavasti ja Caysa polki kunnolla alleen ravin ollessa erittäin hyvän näköistä.

Yleisesti ottaen valmennus sujui erittäin hyvin ja oli miellyttävä katsella osaavan valjakon toimintaa näinkin lähietäisyydeltä. Olen jo varmaan aiemminkin ylistänyt tätä valjakkoa, mutta Amelie ja Caysa ovat erinomainen pari ja heidän yhteistyönsä toimii moitteetta! Amelien pehmeät avut ovat aivan omiaan herkältä vaikuttavalle Caysalle, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen ja suorittaakseen työnsä hyvin. Erinomaista!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Leah & Boston - kouluvalmennus

Saavuin Cour de Lionin parkkipaikalle ja suuntasin kulkuni tallin pihaan, jolloin huomasin valmennettavan ratsukon olevan jo kentällä. Kentällä oli suorittamassa alkulämmittelyjä ruunikko ori, jonka kyydissä oli nuori mies, joka itsensä esitteli Adrieniksi. Seurasin parivaljakon työskentelyä hetken ja käskin heti alkuun ratsastaa takapäätä aktiivisemmaksi, jotta hevonen kykenisi suoriutumaan tämän päivän tehtävistä ja muutenkin hevoselle parempi, kun käyttää kroppaansa kunnolla.

Alkulämmittelyjen jälkeen aloitimme ensin käynnissä. Toisella pitkällä sivulla ratsukon tuli edetä vuorotellen kootussa ja lisätyssä käynnissä ja toisella pitkällä sivulla taas tehtiin sulkutaivutusta. Adrien ratsasti Bostonia pehmeästi ja tarkasti, mutta jokainen tarvitsee välillä valvovaa silmää ja apua.
”Siirrä ihan vähän ulkopohjetta taaksepäin, niin saadaan se takaosa oikeesti irti sieltä seinältä”, huikkasin ja ajattelin mielessäni, kuinka mahtava oli valmentaa ratsukkoa, joka osasi hommansa ja otti neuvot vastaan erinomaisesti!
Käynnin kokoaminen ja lisääminen onnistui ratsukolta hyvin ja heistä näki, kuinka molemmat nauttivat hommasta. Boston kuunteli ratsastajansa apuja hyvin ja vastasi niihin välittömästi. Tehtävä onnistui molempiin suuntiin oikein mukavasti ja saatiin oikein onnistunut käyntiharjoitus alle ennen ravissa aloittamista.


Ratsukko teki ravissa samaa tehtävää, kuin käynnissäkin, mutta nyt meinasi Boston kaatua sisäpohjetta päin, jolloin käskin vähentämään ulkopohkeen painetta ja lisäämään sisäpohkeen käyttöä, jotta saadaan hevonen pidettyä neljällä uralla ja kaatumasta sisälle päin. Adrien korjasi ratsuaan hyvin ja orikin kuunteli erinomaisesti. Mitäpä muuta voit edes olettaa GP-tason ratsukolta? 
Kun tehtävä oli tehty molempiin suuntiin ravissa, käveli ratsukko pienet välikäynnit, jonka jälkeen aloitettiinkin laukassa. Oltiin saatu iskostettua tämän päivän tehtävä niin hyvin hevosen ja ratsastajan selkärankaan, että paljoa neuvomista en enää tässä vaiheessa keksinyt.
”Annetaan näiden nyt jäädä hautumaan ja otetaan loppuun vielä muutama pätkä laukanvaihtoja lävistäjällä”, huikkasin, kun ratsukko oli tehnyt sulkua ja laukan kokoamista, sekä lisäämistä molempiin suuntiin.

Laukanvaihdot päädyin teettämään lävistäjillä, koska näin saataisiin molempiin suuntiin menoa helposti ja suhteellisen nopeasti myös. Adrien ratsasti edelleen todella eleettömästi ja Boston reagoi nuoren miehen apuihin erinomaisesti. Ihan pikkuisen terävämpiä vaihdot olisivat saaneet olla ja siitä mainitsinkin, jolloin mies käytti raippaa pienenä muistutuksena vaihtojen yhteydessä pari kertaa ja ori otti neuvosta vaarin vaihtaen laukat erinomaisesti. 

Kaiken kaikkiaan valmennus sujui erinomaisesti ja kuten jo aiemminkin sanoin, on mahtavaa työskennellä osaavan ratsukon kanssa, joilla yhteistyö toimii ja jotka tekevät töitä mielellään! Kiitos tästä ja tsemppiä kisoihin!

tiistai 5. kesäkuuta 2018

sarqquun sukuselvitykset


i. Jos olet ikinä seurannut sarjaa Rick&Morty, niin siitä saa jo hyvän kuvan Rickest Rickistä.  Ori on luonteeltaan ailahteleva, outo ja jopa ärsyttävä, jonka takia sen kasvattaja Jay Hallsield luopui ajatuksesta myydä poni ja kisasi sillä itse valjakkoajossa vaativalla tasolla, jossa poni menestyikin kaikkien yllätykseksi erinomaisesti. Tosi tilanteessa se siis osaa onneksi toimia ainakin suurimmaksi osaksi oikein.
Muuten käytös onkin sitten välillä melko painajaismaista. Rickillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta ihmisiä kohtaan, vaan se tekee tasan oman päänsä mukaan. Tämän takia myös moni ihminen suorastaan vihaa ponia ja Jaykin on menettänyt hermonsa ponin kanssa monet monituiset kerrat.
Jalostukseen oria on kuitenkin käytetty kerran, joka tosin näyttää jäävän viimeiseksi kerraksi, vaikka Rickin jälkeläinen onkin erinomaisella rakenteella varustettu hyvä yleisponi.

ii. Super Scientist Rick on poni, joka pyrkii aina hyötymään tehtävistä asioista itse. Aivan yksi lysti ihmisen hyvälle mielelle tai muulle, mutta jos poni ei siitä mitenkään hyödy, niin ei sitä kyllä huvita paljoa mitään tehdä. Parhaiten ori siis toimii lahjonnalla ja sen kanssa touhutessa saakin olla taskut täynnä herkkuja, jotta saadaan asiat tehtyä kuten pitää. Ajaessa tosin Super Scientist Rick on reipas ja varma poni, sekä kisoissakin se menestyy oikein mukavasti, kunhan se palkitaan suorituksen lopuksi erityisen hyvillä nameilla!
Jälkeläisiä Super Scientist Rickillä on kuusi kappaletta, jotka ovat onnekseen perineet isänsä työmotivaation ilman lahjontaa, sekä oikein mukavaa rakennetta.

iii. Groovy Rick on luonteeltaan oikein mukava tapaus. Sen kanssa on miellyttävä työskennellä, koska se varmasti tekee kaiken kuten pyydetään ja vieläpä ihan viimeisen päälle. Poni kuuntelee ajon aikana apuja erinomaisesti ja tekee töitä täydellisellä motivaatiolla. Harvemmin tulee näin erinomaisella käytöksellä varustettu poni vastaan. Hoitaessa Groovy Rick pönöttää paikallaan nätisti ja antaa tehdä kaikki, jopa epämiellyttävätkin, hoitotoimenpiteet ongelmitta.
Jälkeläisiä Groovylle onkin siunaantunut kahteen edelliseen oriin verrattuna huima määrä! Niitä löytyy siis 35 kappaletta ja oikein tasalaatuista porukkaa Groovy Rick on maailmaan jättänyt. Jokainen poni on hyvä käyttöponi juuri siinä lajissa, johon ne on koulutettu ja onpa suurin osa myös pärjännyt erinomaisesti myös näyttelyissä sun muissa, joissa rakenne vaikuttaa arvosteluun.

iie. Super Marshmallow Splash oli kaunis kuin karkki ja viisas kuin mikä, mutta valitettavasti poni menehtyi karattuaan tarhasta ja juoksi suoraan autotielle, jossa siihen törmäsi auto ja poni jouduttiin lopettamaan molempien etujalkojen murruttua.
Luoneeltaan Splash oli kiltti ja nöyrä poni, jonka kanssa monet lapset opettelivat ratsastuksen alkeet ja tutustuivat kisojen ihmeelliseen maailmaan lajissa kuin lajissa. Tamma oli siis oikea moniosaaja ja sen kanssa rakasti jokainen työskennellä sen suurenmoisen työmotivaation ja kiltin luonteen takia.
Jälkeläisiä Splash ehti saada vain yhden, mutta onneksi siitä tuli aika onnistunut poni, vaikka hieman kummallinen tapaus onkin.

ie. Softy Little Sofia oppii uudet asiat nopeasti, niin hyvässä, kuin pahassakin. Siltä löytyy jos jonkinlaisia kommervenkkejä ihmisten pään menoksi ja monesti on ponin omistaja uhannut toimittaa tamman liimatehtaalle, kun Sofia on taas keksinyt uusia ärsyttäviä tapoja, jotka hankaloittavat elämää. Yhtenä esimerkkinä se, että tamma osaa itse aukaista tarhansa portin, sekä paeta tarhasta, jos portti on kerrankin onnistuttu telkeämään. Tamman bravuureita ovat liukuminen lankkujen ali, sekä sähkölankojen välistä pujottelu.
Muuten luonteeltaan Sofia on aika kiva, vaikka sen kanssa saa olla silmät selässäkin. Työmotivaatio ponilla on muiden suvussa olevien ponien tavoin korkea, mutta ratsastajan tai ajajan kannattaa aina olla kunnolla hereillä, ettei yhtäkkiä huomaa kököttävänsä maassa katselemassa, kun poni painaa kauempana karkuun.
Jälkeläisiä Sofialla on vain yksi, jolle se on periyttänyt oikein mukavia liikkeitään ja ainakin jollain tasolla myös työmotivaatiotaan.

iei. Swiftest Meatball on oikea haastavan shetlanninponin perikuva. Se osaa kaikki parhaimmat temput ratsastajansa selästä karistamiseen, sekä karsinasta karkaamiseen ja yleisesti harmaiden hiusten aiheuttamiseen. Talutusratsastusponina Meatball on kuitenkin hyvä ja varma, kunhan kukaan ei erehdy kävelemään liian lähellä sen takajalkoja. Silloin nimittäin saa kaviosta, mutta onneksi ori ei kuitenkaan täydellä voimalla monota, vaan lähinnä huomauttaakseen, että suksitkos hiiteen siitä. Karsinassa Meatball on aika hapannaama, jonka takia sitä ei monetkaan lapset uskalla lähestyä ja parempi onkin, että aikuiset ponin laittavat valmiiksi tunteja varten. Meatball siis toimii eräällä pienellä ratsastuskoululla tuntiponina, vaikka se ori onkin.
Jälkeläisiä ponilla on 10 kappaletta, joista suurin osa on oikein toimivia lasten poneja ja osa taas vähän haastavampia tapauksia.

iee. Vaikka Sparkle Purple Sofia on ulkoisesti melko tylsän näköinen poni, se silti kiinnittää huomion itseensä joka paikassa. Sparkle Purple Sofia on älyttömän hieno liikkeiltään shetlanninponiksi, ja luonnekin sillä on erinomainen. Selkään uskaltaa laittaa kenet vaan ja tamma kantaa ratsastajansa ylpeydellä ja turvallisesti missä tahansa. Kisoissa se loistaa lajissa, kuin lajissa ja melkein kenen tahansa ratsastajan kanssa. Erityisesti poni rakastaa koulukisoja, joissa se pääsee kunnolla esiintymään ja yleisö on lähempänä, kuin esimerkiksi valjakkokisoissa.
Hoitaessa tamma on kuin viilipytty, mitä nyt välillä tönii ihmisiä turvallaan ja hakee rapsutuksia, mutta senpä takia sitä niin monet lapsetkin rakastaa. Sen kanssa on mukava puuhailla, oli kyse mistä tahansa ja sen kanssa pystyy pienemmätkin lapset opettelemaan hevosen hoitamisen alkeita. Sparkle Purple Sofia osaa myös varoa erityisen hyvin ihan pienimpiä hoitajiansa, jolloin näyttää lähinnä siltä, että poni olisi muuttunut kiveksi. Se ei liikauta korvaansakaan, kun vierellä on pieni taapero harjaamassa.
Jälkeläisiä Sparkle Purple Sofialla on kaksi kappaletta, joista on muovautunut oikein mukavia yleisponeja hyvällä rakenteella.

e. Pippi Lowstocking on kaunis tamma, vaikkakin sen jalat ovatkin pitkät muuhun runkoon nähden ja näin on itseasiassa ollut varsasta asti. Pippi on sympaattinen tamma, jonka kanssa uskaltaa touhuta kuka tahansa ja onpa se myös näyttänyt kyntensä kisaradoillakin tutustuttaen lapsia kilpailun ihmeelliseen maailmaan. Lajeina tammalla on ollut este- ja kouluratsastus, sekä valjakkoajo, joissa jokaisessa lajissa neiti on pärjännyt erityisen hyvin.
Kolmelle varsalleen Pippi on periyttänyt monipuolisuutta ja korrektia rakennetta, joten sen jälkeläiset ovat itsekin olleet monitaitajia eri lajeissa, sekä pärjänneet oikein mukavasti kisaradoilla.

ei. Impish Puffbin PUFF on haastava tapaus, jota voisikin kuvailla yhden ihmisen poniksi. Onnekseen Puff on löytänyt omistajakseen reippaan tytön, joka uskaltaa pistää poninsa kuriin ja saa luovittua sen läpi koulu- ja esteratojen yllättävän hyvällä menestyksellä ottaen huomioon ponin vaikeahkon luonteen.
Ori kerää helposti turhaa energiaa, joka purkautuu sitten melkein aitoon rodeo-show’hun verrattavalla näytöksellä, sekä pystyyn loikkimisella. Koskaan ei ole Puffin pieni ratsastaja kuitenkaan ponin selästä tippunut, vaan on joka kerta laittanut ratsunsa kuriin nopeasti. Muuten luonteeltaan Puff on orimainen ori, joka huutelee jatkuvasti tammoille ja yrittää näyttää olevansa iso ja mahtava.
Jälkeläisiä puffilla on kahdeksan kappaletta, jotka ovat onnekseen perineet vain isänsä ulkonäön.

eii. Blockhead Chris on oikeinkin mukava poni, jos tykkää melkein pystyyn kuolleesta tapauksesta. Tähän päivään mennessä ei ole Chrisin kanssa tavattu tilannetta, jossa se säikähtäisi, vaan se ottaa uudet asiat aina lunkisti vastaan ja silloin, kun muut säikähtävät, niin ori jää katselemaan muiden perään kysymysmerkkinä.
Kyllä se kuitenkin kisaradoilla pärjää aika kivasti. Sillä on nimittäin todella hyvä työmoraali ja Chris rakastaa miellyttää ratsastajaansa, joten se reagoi apuihin nopeasti ja tekee tehtävät kuten pitääkin.
Jälkeläisiä Chrisillä on 15, jotka ovat saaneet osan isänsä työmoraalista ja osa on jopa isänsä klooneja ihan luonteenpiirteitä myöten.

eie. Puffin Muffin PUFF on vähän kömpelö, mutta silti lempeä tamma, jonka kanssa tykkää kuka tahansa viettää aikaa. Se ei oikein osaa varoa ketään tai mitään, jonka takia tammaa saakin olla jatkuvasti paikkailemassa ja sen hoitajat saavat olla erittäin tarkkoja siitä, ettei poni astu varpaille.
Ratsastaessakin on ihan normaalia, että Muffin kompuroi vähän väliä, kun menee solmuun omien jalkojensa kanssa, mutta on sillä silti ihan kiva ratsastaa, kunhan saa vaan tamman hereille kunnolla, jolloin se ei niin kömpelö ole.

ee. Pippin Booty Pumping on aika diiva, isolla D:llä. Se ei pidä vesisateesta, kurasta, pölystä, hiekasta tai oikeastaan mistään, mikä voisi sekoittaa tai liata sen karvat tai harjan. Edes auringonpaiste ei ole hyvä, koska on liian kuuma ja hiekka pölisee, jos kenttää ei ole kasteltu tarpeeksi hyvin. Maneesissa menee ihan hyvin, kunhan tosiaan pohja ei pölyä ja edellä mainittujen asioiden takiapa ei Bootyä ole kisaradoilla nähty loistamassa. On se toki käynyt kisoissa, mutta yleisimmin tähtien asento on ollut väärä ja tuullut asteen väärästä suunnasta, jonka takia tamma ei ole sitten joko suostunut liikkumaan tai on näyttänyt siltä, että sitä on hakattu kolme kuukautta putkeen.

eei. Majestic Chubby Carrot - nimen toinen osa kertoo varmaan jotain ponista? Kyllä, se on aika pyöreä, mutta oikein mainio lastenponi kuitenkin. Sen kanssa on monet lapset opetelleet ratsastuksen alkeet ja vaikka poni onkin ori, niin ei sillä ole koskaan ollut tarvetta tehdä itsestään numeroa. Se on enemmänkin nöyrä ja vähän sellainen omassa rauhassa viihtyvä tapaus, joka kuitenkin työskentelee ihan mielellään, kunhan ratsastuksen päätteeksi saa porkkanan tai kymmenen.
Jälkeläisiä orilla on vain kaksi, koska omistaja ei ole nähnyt tarpeelliseksi jatkaa orin sukua enempää, mutta tammojen omistajat ovat painostaneet Chubbyn omistajaa tarpeeksi kauan, jolloin se on pari kertaa luovutettu astujaksi.

eee. Pippin Jumping Balloon on innokas ja herkkä poni, joka myös säikkyy helposti ihan normaalejakin asioita. Ovikin voi yhtäkkiä olla pelottava, mutta onneksi Pallon säikkymiset on melko laimeita kumminkin. Yleisimmin poni ottaa maksimissaan kaksi sivuaskelta poispäin pelottavasta asiasta tai sitten tyytyy vain tuijottelemaan pelottavaa asiaa kohti.
Kisoissa Pallo on pärjännyt ihan hyvin, mutta juurikin tuo säikkyminen on hieman verottanut pisteitä, kun poni ei ole pystynyt olemaan täysin rento, mutta kuka ihme voisi olla rauhallinen, kun vieressä on aita tai katso nyt tuotakin, jolla on punainen paita!! Pelottavaa hei!!
Tammalla on vain yksi jälkeläinen, josta kehkeytyikin melkoinen tapaus. Onneksi sillä on emänsä kaunis rakenne ja ulkonäkö, niin ehkä se jotain saa anteeksi.

i. Grigory on kuin poikansa. Se yrittää näyttää olevansa paras, mahtavin, isoin ja hienoin ori, joka löytyy koko maapallon päältä. Siitä oikein näkee, kuinka se tihkuu itseluottamusta ja sen ego on ihan järkyttävän kokoinen, kun se astelee kisapaikalla ulos kuljetusautosta. Grigory ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi tehdä itsestään numeroa, vaan se tietää kiinnittävänsä ihmisten huomion ilmankin älytöntä pelleilyä.
Liikkeiltään ori on aivan tajuttoman hienoa ja ratsastaja selässään Grigory keskittyy hommaan täysillä. Sille riittää erittäin pienet avut ja se reagoi apuihin viivyttelemättä tehden käsketyt tehtävät viimeisen päälle.
Jälkeläisiä Grigorylle on siunaantunut huimat 25 kappaletta, koska no.. Siihen on moni ihastunut sen itsevarmuuden takia ja onhan ori nyt todella komea ilmestys muutenkin!

ii. Gandol on vähän vaatimattomampi, kuin Grigory ja Grigori. Sekin on kuitenkin todella hieno tapaus. Sen kanssa on miellyttävä työskennellä sen uskomattoman työmoraalin takia, mutta osa voisi sitä jopa tylsäksi sanoa, koska Gandol on itseasiassa todella helppo hevonen. Se tyytyy kaikkeen kyselemättä ja ratsastajaksi käy kuka tahansa. Se antaa helposti ratsastajansa virheet anteeksi ja korjaa ne ihan itse, jolloin se onkin oikein erinomainen opetusmestari monelle poneista hevosiin siirtyvälle teinille tai lapselle, mutta myös aikuisille, jotka takaisin hevosten pariin palaa.

ie. Mladena on valikoiva seuransa suhteen ja tarkka myös ratsastajastaan. Jos ratsastaja ei ole Mladenan mieleen, sen kyllä huomaa. Yleensä tamma kaahottaa pää taivaissa tai vaihtoehtoisesti jämähtää paikalleen, jos ratsastajan avut ovat epäselviä. Oikean ratsastajan kanssa Mladena on kuitenkin kenttäratojen tähti, joka suoriutuu radasta kuin radasta erinomaisin pistein.
Jälkeläisiä tammalla on ainoastaan yksi, koska omistaja ei ole raskinut pitää tammaa sen enempää ”lomailemassa”, vaan on tahtonut pitää tamman hyvässä kunnossa ja kisakäytössä. Onneksi siitä ainokaisesta tuli erinomainen valioyksilö!

e. Volosokar Luizan kanssa saa tosissaan tehdä töitä. Tamma on kyllä helppo saada liikkumaan reippaasti eteenpäin, mutta yritäpä saada se lyhentämään askellajia. Ei niin helppoa sittenkään. Luiza on myös taivuttaessa hieman haastava ja vaatii monesti erittäin pitkät lämmittelyt, jonka takia onkin hyvä varata myös kisapaikalle kunnolla aikaa lämmittelyyn, jotta tamma on vetreä ja venyvä. Kisamenestys sillä on kyllä pääosin ollut hyvää, kun omistaja kuitenkin tammansa tuntee ja tietää miten se saadaan kunnolla töihin.

ei. Volosokar Tolya on vähän erikoinen tapaus ja sen kanssa ei kyllä heti pääse samalle taajuudelle ajatusten suhteen. Moni on sanonut, että tuo hevonen on aivan outo ja tuntuu, ettei se hyväksyisi pohkeiden koskevan ollenkaan sen kylkiin, vaan niiden pitäisi sojottaa sivulle ilmassa, jotta ori liikkuisi kunnolla. Kyseessä on siis todella tarkka hevonen sen suhteen, että ratsastaja ei saa puristaa yhtään mistään, jotta se liikkuu.
Tolya on kuitenkin todella hieno ratsu, kunhan sen kanssa pääsee tutuksi ja ymmärtää miten sillä pitää ratsastaa. Omistajakin oli sitä tarjoamassa takaisin sen kasvattajalle, mutta kasvattaja kertoi sitten muutaman vinkin, joiden jälkeen ratsukon yhteistyö alkoi toimimaan moitteitta, ja Tolya alkoi niittämään mainetta kisaradoilla.

ee. Volosoka Liza kannattaa hoitaa hoitopaikalla, koska tammalla on paha tapa yrittää näykkiä ja myös huitoa jaloillaan, jolloin hoitajalla on edes jonkunlainen mahdollisuus pitää tarpeeksi etäisyyttä tammaan. Varustaessa Liza tosiaan yrittää näykkiä ja polkee jalkaa, kun mikään ei miellytä ja tamman herkkä hipiä kärsii satulavyön kiristyksestä.
Ratsuna Liza on kuitenkin ihan kiva, mutta sitä pitää uskaltaa komentaa, jotta se liikkuu kunnolla ja tekee pyydetyt asiat kunnolla. Ilman tomeraa ratsastajaa hommat kyllä tehdään, mutta vähän sinne päin ja laiskalla temmolla.
Jälkeläisiä Lizalla on kaksi kappaletta, joista molemmista on tullut ihan kivoja tapauksia, mutta molempien kanssa saa kyllä tehdä töitä, että tehtävät tulee tehtyä oikein.

Eepun sukuselvitykset

i. Monarkkiperhosen luonnetta kuvaisi ehkä parhaiten bipolaarinen ja tuuliviiri. Tarhasta hakiessa se voi olla aivan kuin paraskin herrasmies ja kävelee nätisti taluttajansa vierellä, kun sitten karsinassa tai jopa kesken matkan siitä kuoriutuu itse paholainen. Ketään se ei kyllä ole satuttanut – vielä. Laumassa ori on aivan selvästi lauman johtaja ja eipä sitä ole kukaan uskaltanut edes haastaa sen kummemmin, toki nuoret orit joskus yrittävät, mutta hyvinkin nopeasti ne älyävät, että ei ehkä kannatakaan.
Ratsuna Monarkkiperhonen on parhaimmillaan aivan järkyttävän hieno ja senpä takia oria onkin käytetty jalostukseen, toki myös erinomainen rakenne on vaikuttanut asiaan. Kouluradalla tuo erikoisen näköinen ori on lumonnut tuomarit esityksellään silloin, kun se on tosiaan käyttäytynyt kunnolla. Joskus taas se on käyttäytynyt niin huonosti, että tuomarit ovat käskeneet pitää hevosen pois kouluradoilta pilaamasta rodun mainetta.
Jälkeläisiä Monarkkiperhosella on kymmenen kappaletta, joille se on suurimmaksi osaksi periyttänyt vain hienoja liikkeitään ja erinomaista rakennettaan, mutta toki mukaan mahtuu aina se yksi kahjo jälkeläinen, joka seuraa isänsä jalanjälkiä luonteenkin puolesta.


ii. Luojan kiitos Lahden Katulapsi ei ole kenttähevonen! Ori inhoaa vettä sydämensä pohjasta ja sen pesukin on jo yksi hemmetinmoinen show. Lätäkköjä nähdessäänkin tuntuu siltä, että ruunikko yrittää levitoida niiden yli, jos niitä ei ole mahdollista kiertää ja sateella ori näyttää siltä, että se olisi hakattu henkihieveriin.
Ratsuna Katulapsi on yhteistyöhaluinen (kunhan vettä ei ole näkyvissä) ja oikein mukava ratsu. Joskus tosin saa käyttää melko ronskejakin otteita saadakseen orin taipumaan, mutta yleisesti ottaen se on todella ihana tapaus. Sen selässä tuntuu, kuin istuisi nojatuolissa, koska sen askeleet ovat missä tahansa askellajissa niin pehmeät, että siellä pystyy istumaan kuka tahansa.
Jälkeläisiä Katulapselle on siunaantunut 27 kappaletta. Osa niistä on loistanut erittäin mainioin tuloksin kouluradoilla, osa on touhunnut ratsastuskoulussa lasten luottoputtena ja osa ollut ihan täysin puskahevosia, mutta kaikkien selkään uskaltaa luottaa kenet tahansa!


ie. Perhosvaikutus on pikkutarkka ja helposti turhautuva kaveri, sekä se kerää helposti vapaapäivistä energiaa, jolloin hevonen sitten räjähtääkin käsiin, jos on yhtään pitempi loma. Tämän takia omistaja pitääkin tamman kiireisenä joka päivä ja tarjoaa sille tekemistä parhaimpansa mukaan.
Pikkutarkkuus ja helposti turhautuminen tulee parhaiten esiin ratsastuksen aikana. Perhosvaikutukselle pitää koko ajan tarjota tekemistä, joten mistään rennoista pitkillä ohjilla löntystelystä on edes turha haaveilla. Tekemiseksi onneksi yleensä riittää vaikka pelkkä taivuttelu. Saman tehtävän jankkaaminenkin saa tamman turhautumaan, jolloin siitä tulee käytännössä luikerteleva mato tai sitten vaihtoehtoisesti se pysähtyy niille sijoilleen ja auta armias, jos ratsastajan avut ovat edes hiukkasenkaan väärät, niin neiti hienohelma joko ylireagoi tai pysähtyy niille sijoilleen, joten selkään ei uskalla ihan ketä tahansa laittaa. Eikä sinne kyllä kovin moni haluakaan mennä.
Jälkeläisiä tammalla on neljä kappaletta, joista suurin osa on onnekseen saanut perintönä emältään vain aika mukavan näköistä liikettä ja korrektia rakennetta.



e. Suviruno on tarkka tyttö rutiineistaan. Pienikin muutos rutiineissa saa pakan leviämään ja tammasta tulee hermoheikko neiti, joka on varma, että maailma loppuu juurikin tänään. Suviruno ei myöskään oikein viihdy kisapaikoilla, koska siellä todellakin on liikaa muuttujia ja liikaa hälinää. Muutamat kisat on kuitenkin neidillä käyty, joissa se on pärjännyt ihan okei.
Kotona ratsastaessa tamma on aivan uskomattoman hieno ja monesti ihmiset, jotka eivät neitiä tunne, ovat ihmetelleet miksi Suvirunoa ei ole kisakentillä nähty ja miksi sitä vain piilotellaan kotona. No juurikin sen takia, että kisoissa tammasta tulee säikky ja se liikkeiden hienous häviää kuin tuhka tuuleen.
Jälkeläisiä Suviruno on tähän maailmaan pyöräyttänyt kolme kappaletta, josta jokainen sitten kisaakin menestyksekkäästi kouluradoilla ja näyttää ainakin pienen osan siitä liikkeestä, mitä emällänsä on.


ei. Rappio on hieman ärsyttävä hevonen joka mielessä. Se ei tee mitään kunnolla, mistä se ei koe itse hyötyvänsä. Kyllä se ratsastaessa liikkuu ja tekee käsketyt asiat, mutta monesti ne ovat vähän sinnepäin. Käsiteltäessä ori on melkein kaikkien käsiteltävissä, mutta lapsia ja joitain aikuisiakin se vie kuin pässiä narussa, jos sattuu huomaamaan hyvän ruohomättään kauempana.
Rappiolla lentää perä erittäin herkästi, jos sillä raippaa käyttää. Raipan ei tarvitse kuin hipaista kankkua, niin johan on takajalat ilmassa. Helpointa on siis jättää raippa pois matkasta ja käyttää kannuksia. On se Rappio ihan hienokin kouluhevonen välillä. Jostain syystä varsinkin kisapaikalla se loistaa kuin taivaan kirkkain tähti. Kai se liittyy siihen, että se kokee hyötyvänsä siitä, kun saa huomiota ja suosionosoituksia, sekä kisapaikalla on myös varmemmin herkkuja tarjolla, kuin kotioloissa ratsastuksen jälkeen.
Jälkeläisiä Rappiolla on kuusi kappaletta, joiden isän perintönä on ollut kiva rakenne ja no, on kai ne osan isänsä liikkeistäänkin saanut, mutta luojan kiitos ei tuota umpiluupäisyyttä joidenkin asioiden suhteen!


ee. Suvina on ehkä tämän suvun ainoa tervejärkinen hevonen. Se toimi ennen omistajansa kisahevosena kouluradoilla, josta siirtyi sitten omistajansa lapsien opetushevoseksi. Tamma on varmajalkainen ja mukulat ovat sen kanssa kolunneet jos jonkinlaisia maastoreittejä perheen mailla ja onpa tainnut hevosella joskus olla päällään vain pelkät suitset, joihin on kaksi narua viritetty ohjiksi.
Ratsuna Suvina on siis helppo ja miellyttävä hevonen, jonka kanssa on jokaisella ilo työskennellä. Se tekee pyydetyt asiat välittömästi ja juuri niin kuin pitää – voisipa sitä jopa automaatiksikin kutsua. Kisoissa Suvina suorittaa samalla mentaliteetilla, kuin kotonakin ja omistajaperheen seinällä onkin monia monituisia ruusukkeita niin lasten, kuin äidinkin kerääminä.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuitenkaan kuin kaksi kappaletta, kun perhe ei ole raaskinut antaa Suvinan ”lomailla” sen enempää. Varsat ovat kuitenkin oikein mukavia urheiluhevosia!


***************************

i. Ei ole muuten Suomessa tällaista hevosta nähty, paitsi ehkä orin ainoa Suomeen tuotu jälkeläinen! R.D. Sigfrid on aivan toisella tasolla, kuin normaalisti nähdyt suomenhevoset. Siltä löytyy liikettä, luonnetta ja ulkonäköä! Vaikka ori on väritykseltään perustylsä rautias, niin älyttömän pitkä ja laineikas harja, sekä orin lihaksikas runko lumoavat kenet tahansa ja moni ei-suomenhevos-ihminenkin on ihastunut oriin täysin.
Ratsuna Sigfrid on omalla tavallaan vaativa, mutta toisaalta taas melko vaivaton. Sen kanssa saa kyllä tehdä töitä, että se liikkuu, mutta se tarkoittaa sitä, että liikkuakseen hienosti ori vaatii ratsastajaltaan oikeanlaisia apuja ja tukea. Missä tahansa askellajissa Sigfrid näyttää siltä, että se liitelisi ja ratsastajallekin liikkeet tuntuvat siltä, kuin pumpulipilven päällä istuisi!
Perusluonteeltaan ori on herrasmiesmäinen ja oikein ihastuttava hevonen, joka rakastaa siitä huolta pitävää ihmistä ja luottaa tähän kuin kallioon. Omistajansa johdattamana ori kävelisi varmaan vaikka heikoille jäille, jos omistaja niin tahtoisi.
Jälkeläisiä tällä hienolla orilla on huimat 40 kappaletta, mutta meidän huonoksi onneksi kaikki muut, paitsi Hampus ovat jääneet Ruotsiin tai lähteneet muualle ns. hienompiin paikkoihin kisahevosiksi, kuin Suomeen.


e. Jeanette ei ehkä niin lumoa kouluradoilla, kuin Hampus tai Sigfrid, mutta ulkonäköä tammalla on orienkin edestä. Se on kaunis, kuin karkki ja onkin kolunnut näyttelyitä huipulla menestyksellä! Myös kantakirjasta se on kahmaissut I-palkinnon aivan ongelmitta. Se liikkuu kyllä aika kivasti, mutta luonteessa voisi olla parantamista ratsastettavuuden osalta.
Tamma kuumuu todella herkästi ja varsinkin kisatilanteet ovat sellaisia, jolloin se helposti rikkoo askellajeja ja kaahottaa pää taivaissa, koska tilanne on niin jännittävä. Tämän takia ei neiti olekaan erityisemmin kouluradoilla käynyt. Kotona ratsastaessa se on kuitenkin ihan kiva. Herkkä kuin mikä, mutta kyllä sen kanssa toimeen tulee, kunhan tutuksi pääsee. Jalat ei saa puristaa yhtään ja käsi ei saa vetää millin miljoonasosaakaan.
Jälkeläisiä Jeanettelta löytyy viisi kappaletta, joille tamma on periyttänyt erinomaisen hyvää rakennettaan ja valitettavasti myös vaativaa luonnettaan. Tosin jotkut tykkääkin haastavammasta, joten ehkä se ei olekaan huono asia!