dookie - sukuselvityksiä & pk-merkintä

Pahankannattaja sukuselvitys & pk-merkintä

i. Ihme Bluussi on oikein mukavan näköinen suomenhevosori, jonka kanssa on yleensä miellyttävä työskennellä. Orin kanssa saa kuitenkin olla erittäin tarkasti hereillä ja sille täytyy keksiä koko ajan tekemistä, jotta vaaleanpunarautias keskittyy suorittamiseen pelleilyn sijaan. Jos Ihme Bluussin keskittymisen antaa herpaantua, on tiedossa lähinnä jumittumista vaikka keskelle uraa tai sitten asiat tehdään vähän sinnepäin, kuin ohi lensikin kiinnostava lintu, jota täytyi jäädä seuraamaan ja ratsastajan apujen kuunteleminen hoidetaan ”puolella korvalla”.
Ihme Bluussi on ollut erittäin suosittu jalostusori ja on edelleenkin erinomaisten varsanäyttöjen takia. Sen 20 varsaa ovat jokainen rakenteellisesti erittäin hyviä ja väriäänkin se on periyttänyt erittäin voimakkaasti.

ii. Karaukki näyttää aika mitäänsanomattomalta, kun se seisoo tarhassa, mutta kisaradoilla ori häikäisee niin tuomarit, kuin yleisönkin taidoillaan. Liikejumalaksikin kutsuttu ori on varsinkin kouluradoilla erityisen hieno ilmestys, mutta pärjää se myös hyvin niin este-, kuin maastoesteradoillakin.
Ponnua sillä riittää vaikka muille jakaa, mutta lähestymiset saattavat välillä mennä turhan täpärälle. Karaukki tosin on selvinnyt hankalistakin hypyistä ja onneksi sen varsatkin ovat perineet isänsä hyppytaitoja.
Jälkeläisiä Karaukilla on 10 kappaletta, joista osa toimii tasaisen varmoina tuntipuksuttimina ratsastuskouluissa ja osa taas on omistajiensa yleisputteja, joiden kanssa kehtaa lähteä kisoihinkin. Muuten jälkeläiset ovat isältään perineet korrektia rakennetta, sekä yritteliästä luonnetta.

ie. Ilo-Kikka on omistajansa silmäterä ja sen kanssa on kierretty kouluradoilla, sekä jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä. Ilo-Kikka on kaunis ja siro suomenhevostamma, josta on moni kysellyt varsoja jo ihan tamman ulkonäön vuoksi. Tamma on luonteeltaan kiltti ja erittäin suoritusvarma hevonen, jonka selkään uskaltaa laittaa kenet tahansa vauvasta vaariin. Omistajansa kanssa se toimii kuin ajatus ja rakastaa olla huomion keskipisteenä.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuin kaksi, koska sen omistaja ei ole raskinut pitää tammaa enempää mammalomalla, vaan on tahtonut keskittyä hevosen kanssa touhuamiseen, sekä kisaamiseen. Ilo-Kikan kaksi jälkeläistä on kuitenkin hienoja ja monipuolisia tapauksia, jotka eivät varmasti jätä kylmäksi ratsastettavuudeltaan tai edes ulkonäkönsä puolesta.

e. Porvarikakara on luonteeltaan tamma, isolla T:llä. Se ei siedä minkäänlaista puristamista jaloilla tai ohjista vetämistä ja herne vedetään huonoina päivinä sieluun asti, jolloin ei varmasti mistään tule yhtään mitään. Liiallinen kannusten käyttö aiheuttaakin sitten monesti kevenevää takapäätä, mutta onneksi tamman pukit on niin matalia, ettei sieltä kukaan yleensä alas tule.
Päästään herkkä tamma on myös äärimmäisen ärsyttävä varustaa, koska sillä on taipumusta pyrkiä karkuun suitset nähdessään ja jos hoitajaa ei jostain syystä pääsekään pakoon, nostetaan pää niin ylös kuin vain voidaan. Päitset ei kuitenkaan jostain syystä tuota ongelmaa, vaan ne saa pujottaa tamman päähän ilman sen kummempia kommervenkkejä.
Jälkeläisiä tammalla on vain yksi ainoa, mutta laatu korvaa määrän. Onhan tuo Pahankannattaja hieno ja komea tapaus.

ei. Tuhkamaan Alvar on monipuolinen ja miellyttävä ori ratsuna. Hoitaessa taas se on aika nihkeä. Yleensä vastassa on erittäin hapannaamainen tapaus, mutta antaa se kuitenkin hoitaa itsensä. Kunhan lämpimikseen irvistelee ja polkee jalkaa, kun asiat eivät miellytä.
Työmotivaatio Alvarilla onkin sitten todella korkea, kunhan orin saa ensin heräämään kunnolla ja kerättyä ne takajalat tallista alle. Ori on kunnolla lämmiteltynä reipas ja sulavaliikkeinen monitoimipolle, joka suorittaa tasaisen varmasti niin este-, koulu-, kuin maastoesteradoillakin. Oikein pätevä kisapeli siis, kunhan lämmittelystä pitää huolen!
Jälkeläisiä orilla on kuusi kappaletta, joille se on periyttänyt hyvää rakennetta ja onneksi myös parempaa työmotivaatiota.

ee. Aatelistaika on samanlainen, kuin tyttärensä Porvarikakara. Herkkä ja pikkutarkka. Ratsastajan tulee todellakin osata ratsastaa tätä tammaa, jotta hommat toimivat ja esimerkiksi koulurata saadaan suoritettua kunnialla loppuun. Esteillä Aatelistaika on ehkä hieman anteeksiantavaisempi, koska esteitä se rakastaa ja mieluummin se esteradalla olisi, kuin kouluradalla. Tamma kuitenkin selviytyy erittäin hyvin Vaativan B:n radasta, joten omistaja ei ole nähnyt tarpeelliseksi unohtaa kisaamista kouluradoilla, mutta pääasiassa Aatelistaika on kuitenkin estekisoja kiertänyt ja niittänyt mainetta sillä saralla.
Varsoja tamman elinajalle on mahtunut kolme, jotka ovat perineet emänsä erinomaisen estehevosen rakenteen ja osaltaan myös hienoja liikkeitäkin kouluradoille. Nämäkin varsat ovat siis oikein mukavia yleishevosia, joiden kanssa voi harrastaa vähän sitä sun tätä.

**********

dookie oli tarjonnut minulle Pahankannattajaa lainahevoseksi, kun oma hevoseni oli sairaslomalla, joten suuntasinkin autoni keulan Turmeltajaa kohti.
Tallilla parkkeerasin autoni ja kävelin hieman jännittyneenä talliin katsomaan minkäslainen lainapolle siellä odotti. Karsinassa seisoi erittäin komea, mutta hapannaamainen suomenhevosori ja tallityttö huikkasikin, että jos haluaisin päästä helpommalla, niin veisin orin ulos hoidettavaksi. Päätin kuunnella neuvoa ja kannoin ensin harjat ja varusteet ulos harjauspuomille, jonka jälkeen hain hevosen ja sitaisin sen puomiin kiinni.
Harjasin oria verkkaisin vedoin ja pohdin samalla, että mitäs me tänään keksittäisiinkään. Olin ollut niin pitkään maastosta pois, joten päätin, että tänään olisi tiedossa ihan vain rento ja leppoisa maastolenkki. Nostin orille satulan selkään, jolloin Pahiksen naama hieman venähti, mutta se antoi kuitenkin oikein nätisti kiristää satulavyön ja suitsetkin sujahti päähän todella helposti. Tämän jälkeen painoin kypärän päähäni ja laitoin hanskat käteeni, sekä kipusin hevosen selkään, kun olin sen ensin irrottanut harjauspuomista.

Suuntasimme kulkumme kohti merkittyä polkua ja annoin hevosen kävellä aluksi pitkin ohjin. Jonkin ajan päästä edessämme aukesi leveämpi hiekkapolku ja Pahis tuntui hieman heräävän allani. Ilmeisesti tässä mentäisiin hieman reippaammin, kuin pelkkää käyntiä, joten keräsin ohjat käteeni ja annoin pohkeita merkiksi askellajin vaihdosta.
Pahis vaihtoi todella pehmeästi raviin ja keventelin reippaasti sen kyydissä. Ori eteni tasaisesti ja edes pikkulinnun lentoon pyrähdys viereisestä puskasta ei aiheuttanut sen isompaa reaktiota. Taputin hevosta ja annoin sen jatkaa vielä hetken ravia.

Ravipätkän jälkeen polku taas kapeni, joten hidastin käyntiin ja annoin hevosen käytännössä kulkea sinne, minne se itse tahtoi.  Vaikka maisemat eivät olleet tuttuja, niin polut oli merkitty sen verran hyvin, että uskalsin luottaa löytävämme takaisin tallillekin vielä.

Odottelin, jotta löytyisi paikka, missä voitaisiin myös laukata ja löytyihän sellainen! Oikein mukavan näköinen niitty, jossa näkyi selvästi hevosen kavion jälkiä, joten uskoin, että mekin voisimme siellä ottaa pienet laukkaspurtit. Pidätin pienesti ohjista ja annoin laukka-avut. Pahiksen laukannosto oli niiiiiiin pehmeä, että ei toista! Löysäsin hieman ohjaa ja nousin kevyeeseen istuntaan, jolloin ori laski päätään ja kaviot alkoivat pureutumaan kunnolla maahan pidemmällä askeleella. Hymyilin itsekseni hevosen selässä ja nautin vauhdista.
Niityn pääty alkoi lähestyä, joten istuin takaisin satulaan ja hidastin hieman oria, jonka jälkeen käännyimme suuressa kaaressa takaisin päin ja ei kun uudestaan kevyeeseen istuntaan ja antaa hevosen mennä.

Laukkaspurttien jälkeen hidastin raviin ja annoin hevosen ravata pitkin ohjin siihen asti, että polku taas kapeni ja siirryimme käyntiin. Edelliselle ravipätkälle saapuessamme olisi Pahis tahtonut vielä ravata, mutta totesin, että eiköhän tässä ole sen verran jo rällätty, että jatketaan loppumatka käynnissä tallin pihaan asti ja ori kuunteli oikein mukavasti, eikä yrittänytkään lähteä enää raville.

Tallissa hoidin pikaisesti orin pois ja kylmäsin sen jalat, jonka jälkeen palkitsin hevosen vielä parilla porkkanan palalla ja hipsin autolleni hyvillä mielin. Kiitos hevosen lainasta, meillä oli ihan superkivaa!

*********

Titaaniturma

i. Platinaisku on äärimmäisen ärsyttävä kavioita puhdistaessa! Joku tolvana on aikanaan sille opettanut, että jalkaan koskiessa pitää kumartaa ja sitähän se edelleen välillä yrittää, kun nostat koiven ilmaan. Yritä siinä sitten kannatella näinkin isoa suomenhevosta, kun se pässi yrittää polvilleen mennä. Muuten Platinaisku on kyllä oikein mukava hoidettava, joka antaa tehdä kaikki muut hoitotoimenpiteet ilman sen isompia ongelmia.
Ratsuna ori on hieno ja erityisesti sitä on mukava katsella niin rata-, kuin maastoesteilläkin, jolloin se ihan tosissaan syttyy. Sen askeleet saavat aivan uudenlaista voimaa ja hypyt on niin sulavia, että niissä luulisi olevan erittäin miellyttävä olla myös kyydissä.
Jälkeläisiä Platinaiskulla on kahdeksan kappaletta ja niille ori on periyttänyt erinomaista hyppytekniikkaansa ja myös voikkous on ollut erittäin vahva geeni, joka on puskenut läpi lähes jokaisella sen jälkeläisellä. Tästä siis varma voikkogeenin periyttäjä, jos sellaiselle on tarvetta!

ii. Kromipommi on tasaisen varma suorittaja ja loistava opetusmestari kenttäratsastukseen tutustuville ratsastajille. Se hyppää mitä eteen laitetaan ja tasaisestipa hyppääkin! Sen kanssa on helppoa työskennellä ja moni tenava on ihastunut siihen niin luonteen, kuin komean ulkonäönkin perusteella. Onhan voikko suomenhevonen nyt oikeasti ihan hemmetin komea ilmestys!
Jälkeläisiä orilla on 16 kappaletta ja ne ovat onnekseen perineet isältään korrektia rakennetta, sekä uskomatonta työmotivaatiota hyvän hyppytekniikan kera.

ie. Tyyni-Tytinä on sitten aika eri maata, kuin kaksi edellistä hevosta. Se on laiska ja sen kanssa saa tosissaan tehdä töitä, että se väläyttelee niitä hienoja liikkeitään. Osaa tämä tamma kyllä liikkua ja hienosti osaakin, mutta Tyyni-Tytinä on enemmän sellainen ”mennään sieltä, mistä aita on matalin”-tyyppinen, kuin suorittaja. Tämän takia ei sen omistaja olekaan erityisemmin tammaa kisaradoille kiikuttanut, vaan enimmäkseen Tyyni-Tytinä on toiminut omistajansa ja hänen perheensä maastoputtena.
On tammalla myös parit varsat tehty, jos se olisi vaikka hevosta reipastanut, mutta eipä tuo kahden varsan maailmaan pyöräytys ole oikein mitenkään neitiin vaikuttanut. Korkeintaan vaan laiskistanut lisää. Varsat ovat onnekseen saaneet työmotivaationsa muualta, mutta pitkät hermot ja varman luonteen ne ovat emältään kuitenkin saaneet.

e. Ilvana Ithaka on erään ratsastuskoulun luottohevonen. Sen selkään voi laittaa kenet tahansa ja tamma onkin yksi suosituimpia tuntiratsuja. Vaaleanrautiaan hevosen kanssa on moni ratsastuksen pariin palannut sennutäti herätellyt ruosteisia taitojaan ja häätänyt rata- ja maastoestepelon pellolle. Juniorit taas ovat päässeet tutustumaan kenttäratsastuksen saloihin ja kisaamaankin neidillä, joka onkin Ilvana Ithakan mieleen.
Jälkeläisiä ei tammalla ole valitettavasti kuin yksi, koska ratsastuskoulun omistaja ei ole raskinut parasta hevostaan pitää liikaa pois tuntitoiminnasta, mutta siitä yhdestäkin tuli oikein hieno kenttäpolle, josta on varmasti moneksi.

ei. Iikori Urhea on nimensä mukaisesti rohkea ja välillä jopa uhkarohkea tapaus. Se hyppää kaiken mitä eteen laitetaan ja tultiin esteelle, miten päin tahansa, mikä on omalla tavallaan myös huono. Ratsastaja saakin olla hereillä, jotta vältetään ne vaaratilanteet ja muutaman kerran on Iikori mennyt sitten nurin ratsastajansa kanssa, kun esteelle tulo onkin mennyt päin mäntyä.
Hoitaessa Iikori Urhea on miellyttävä ja helppo tapaus, jonka voi hoitaa vaikka irti keskellä pihaa. Orilla ei ole minkäänlaista tarvetta ollut koskaan poistua kesken hoitotoimenpiteiden paikalta ja eläinlääkärin, sekä kengittäjänkin käynnit se ottaa vastaan, kuin vettä vaan! Mikään ei tunnu hätkähdyttävän tätä hevosta.

ee. Liljatar innostuu herkästi ja varsinkin, kun se näkee esteitä. Kouluratsastus ei niinkään nappaa, mutta tamma on kuitenkin tasaisen keskinkertainen suorittaja. Onneksi taidot esteillä korvaa sitten sen puuttuvan loistamisen kouluradoilla.
Vaikka Liljatar innostuu herkästi, silti se pysyy suht helposti lapasessa ja sen kanssa on ihan mukava työskennellä. Vauhtia kyllä löytyy, mutta niin löytyy onneksi myös hyppytaitojakin, joten tämän hevosen kanssa selvitään, vaikka ja mistä. Näkeehän sen kenttäratsastuskisojen tuloslistoistakin, kun neiti keikkuu kärkipäässä ratsastajineen.
Jälkeläisiä Liljatarella on viisi ja varsoilleen se on periyttänyt erittäin hyvää rakennetta, sekä suurta työmotivaatiota ja miellyttämisenhalua.