Eepun sukuselvitykset

i. Monarkkiperhosen luonnetta kuvaisi ehkä parhaiten bipolaarinen ja tuuliviiri. Tarhasta hakiessa se voi olla aivan kuin paraskin herrasmies ja kävelee nätisti taluttajansa vierellä, kun sitten karsinassa tai jopa kesken matkan siitä kuoriutuu itse paholainen. Ketään se ei kyllä ole satuttanut – vielä. Laumassa ori on aivan selvästi lauman johtaja ja eipä sitä ole kukaan uskaltanut edes haastaa sen kummemmin, toki nuoret orit joskus yrittävät, mutta hyvinkin nopeasti ne älyävät, että ei ehkä kannatakaan.
Ratsuna Monarkkiperhonen on parhaimmillaan aivan järkyttävän hieno ja senpä takia oria onkin käytetty jalostukseen, toki myös erinomainen rakenne on vaikuttanut asiaan. Kouluradalla tuo erikoisen näköinen ori on lumonnut tuomarit esityksellään silloin, kun se on tosiaan käyttäytynyt kunnolla. Joskus taas se on käyttäytynyt niin huonosti, että tuomarit ovat käskeneet pitää hevosen pois kouluradoilta pilaamasta rodun mainetta.
Jälkeläisiä Monarkkiperhosella on kymmenen kappaletta, joille se on suurimmaksi osaksi periyttänyt vain hienoja liikkeitään ja erinomaista rakennettaan, mutta toki mukaan mahtuu aina se yksi kahjo jälkeläinen, joka seuraa isänsä jalanjälkiä luonteenkin puolesta.


ii. Luojan kiitos Lahden Katulapsi ei ole kenttähevonen! Ori inhoaa vettä sydämensä pohjasta ja sen pesukin on jo yksi hemmetinmoinen show. Lätäkköjä nähdessäänkin tuntuu siltä, että ruunikko yrittää levitoida niiden yli, jos niitä ei ole mahdollista kiertää ja sateella ori näyttää siltä, että se olisi hakattu henkihieveriin.
Ratsuna Katulapsi on yhteistyöhaluinen (kunhan vettä ei ole näkyvissä) ja oikein mukava ratsu. Joskus tosin saa käyttää melko ronskejakin otteita saadakseen orin taipumaan, mutta yleisesti ottaen se on todella ihana tapaus. Sen selässä tuntuu, kuin istuisi nojatuolissa, koska sen askeleet ovat missä tahansa askellajissa niin pehmeät, että siellä pystyy istumaan kuka tahansa.
Jälkeläisiä Katulapselle on siunaantunut 27 kappaletta. Osa niistä on loistanut erittäin mainioin tuloksin kouluradoilla, osa on touhunnut ratsastuskoulussa lasten luottoputtena ja osa ollut ihan täysin puskahevosia, mutta kaikkien selkään uskaltaa luottaa kenet tahansa!


ie. Perhosvaikutus on pikkutarkka ja helposti turhautuva kaveri, sekä se kerää helposti vapaapäivistä energiaa, jolloin hevonen sitten räjähtääkin käsiin, jos on yhtään pitempi loma. Tämän takia omistaja pitääkin tamman kiireisenä joka päivä ja tarjoaa sille tekemistä parhaimpansa mukaan.
Pikkutarkkuus ja helposti turhautuminen tulee parhaiten esiin ratsastuksen aikana. Perhosvaikutukselle pitää koko ajan tarjota tekemistä, joten mistään rennoista pitkillä ohjilla löntystelystä on edes turha haaveilla. Tekemiseksi onneksi yleensä riittää vaikka pelkkä taivuttelu. Saman tehtävän jankkaaminenkin saa tamman turhautumaan, jolloin siitä tulee käytännössä luikerteleva mato tai sitten vaihtoehtoisesti se pysähtyy niille sijoilleen ja auta armias, jos ratsastajan avut ovat edes hiukkasenkaan väärät, niin neiti hienohelma joko ylireagoi tai pysähtyy niille sijoilleen, joten selkään ei uskalla ihan ketä tahansa laittaa. Eikä sinne kyllä kovin moni haluakaan mennä.
Jälkeläisiä tammalla on neljä kappaletta, joista suurin osa on onnekseen saanut perintönä emältään vain aika mukavan näköistä liikettä ja korrektia rakennetta.



e. Suviruno on tarkka tyttö rutiineistaan. Pienikin muutos rutiineissa saa pakan leviämään ja tammasta tulee hermoheikko neiti, joka on varma, että maailma loppuu juurikin tänään. Suviruno ei myöskään oikein viihdy kisapaikoilla, koska siellä todellakin on liikaa muuttujia ja liikaa hälinää. Muutamat kisat on kuitenkin neidillä käyty, joissa se on pärjännyt ihan okei.

Kotona ratsastaessa tamma on aivan uskomattoman hieno ja monesti ihmiset, jotka eivät neitiä tunne, ovat ihmetelleet miksi Suvirunoa ei ole kisakentillä nähty ja miksi sitä vain piilotellaan kotona. No juurikin sen takia, että kisoissa tammasta tulee säikky ja se liikkeiden hienous häviää kuin tuhka tuuleen.
Jälkeläisiä Suviruno on tähän maailmaan pyöräyttänyt kolme kappaletta, josta jokainen sitten kisaakin menestyksekkäästi kouluradoilla ja näyttää ainakin pienen osan siitä liikkeestä, mitä emällänsä on.


ei. Rappio on hieman ärsyttävä hevonen joka mielessä. Se ei tee mitään kunnolla, mistä se ei koe itse hyötyvänsä. Kyllä se ratsastaessa liikkuu ja tekee käsketyt asiat, mutta monesti ne ovat vähän sinnepäin. Käsiteltäessä ori on melkein kaikkien käsiteltävissä, mutta lapsia ja joitain aikuisiakin se vie kuin pässiä narussa, jos sattuu huomaamaan hyvän ruohomättään kauempana.
Rappiolla lentää perä erittäin herkästi, jos sillä raippaa käyttää. Raipan ei tarvitse kuin hipaista kankkua, niin johan on takajalat ilmassa. Helpointa on siis jättää raippa pois matkasta ja käyttää kannuksia. On se Rappio ihan hienokin kouluhevonen välillä. Jostain syystä varsinkin kisapaikalla se loistaa kuin taivaan kirkkain tähti. Kai se liittyy siihen, että se kokee hyötyvänsä siitä, kun saa huomiota ja suosionosoituksia, sekä kisapaikalla on myös varmemmin herkkuja tarjolla, kuin kotioloissa ratsastuksen jälkeen.
Jälkeläisiä Rappiolla on kuusi kappaletta, joiden isän perintönä on ollut kiva rakenne ja no, on kai ne osan isänsä liikkeistäänkin saanut, mutta luojan kiitos ei tuota umpiluupäisyyttä joidenkin asioiden suhteen!


ee. Suvina on ehkä tämän suvun ainoa tervejärkinen hevonen. Se toimi ennen omistajansa kisahevosena kouluradoilla, josta siirtyi sitten omistajansa lapsien opetushevoseksi. Tamma on varmajalkainen ja mukulat ovat sen kanssa kolunneet jos jonkinlaisia maastoreittejä perheen mailla ja onpa tainnut hevosella joskus olla päällään vain pelkät suitset, joihin on kaksi narua viritetty ohjiksi.
Ratsuna Suvina on siis helppo ja miellyttävä hevonen, jonka kanssa on jokaisella ilo työskennellä. Se tekee pyydetyt asiat välittömästi ja juuri niin kuin pitää – voisipa sitä jopa automaatiksikin kutsua. Kisoissa Suvina suorittaa samalla mentaliteetilla, kuin kotonakin ja omistajaperheen seinällä onkin monia monituisia ruusukkeita niin lasten, kuin äidinkin kerääminä.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuitenkaan kuin kaksi kappaletta, kun perhe ei ole raaskinut antaa Suvinan ”lomailla” sen enempää. Varsat ovat kuitenkin oikein mukavia urheiluhevosia!


***************************

i. Ei ole muuten Suomessa tällaista hevosta nähty, paitsi ehkä orin ainoa Suomeen tuotu jälkeläinen! R.D. Sigfrid on aivan toisella tasolla, kuin normaalisti nähdyt suomenhevoset. Siltä löytyy liikettä, luonnetta ja ulkonäköä! Vaikka ori on väritykseltään perustylsä rautias, niin älyttömän pitkä ja laineikas harja, sekä orin lihaksikas runko lumoavat kenet tahansa ja moni ei-suomenhevos-ihminenkin on ihastunut oriin täysin.
Ratsuna Sigfrid on omalla tavallaan vaativa, mutta toisaalta taas melko vaivaton. Sen kanssa saa kyllä tehdä töitä, että se liikkuu, mutta se tarkoittaa sitä, että liikkuakseen hienosti ori vaatii ratsastajaltaan oikeanlaisia apuja ja tukea. Missä tahansa askellajissa Sigfrid näyttää siltä, että se liitelisi ja ratsastajallekin liikkeet tuntuvat siltä, kuin pumpulipilven päällä istuisi!
Perusluonteeltaan ori on herrasmiesmäinen ja oikein ihastuttava hevonen, joka rakastaa siitä huolta pitävää ihmistä ja luottaa tähän kuin kallioon. Omistajansa johdattamana ori kävelisi varmaan vaikka heikoille jäille, jos omistaja niin tahtoisi.
Jälkeläisiä tällä hienolla orilla on huimat 40 kappaletta, mutta meidän huonoksi onneksi kaikki muut, paitsi Hampus ovat jääneet Ruotsiin tai lähteneet muualle ns. hienompiin paikkoihin kisahevosiksi, kuin Suomeen.


e. Jeanette ei ehkä niin lumoa kouluradoilla, kuin Hampus tai Sigfrid, mutta ulkonäköä tammalla on orienkin edestä. Se on kaunis, kuin karkki ja onkin kolunnut näyttelyitä huipulla menestyksellä! Myös kantakirjasta se on kahmaissut I-palkinnon aivan ongelmitta. Se liikkuu kyllä aika kivasti, mutta luonteessa voisi olla parantamista ratsastettavuuden osalta.
Tamma kuumuu todella herkästi ja varsinkin kisatilanteet ovat sellaisia, jolloin se helposti rikkoo askellajeja ja kaahottaa pää taivaissa, koska tilanne on niin jännittävä. Tämän takia ei neiti olekaan erityisemmin kouluradoilla käynyt. Kotona ratsastaessa se on kuitenkin ihan kiva. Herkkä kuin mikä, mutta kyllä sen kanssa toimeen tulee, kunhan tutuksi pääsee. Jalat ei saa puristaa yhtään ja käsi ei saa vetää millin miljoonasosaakaan.
Jälkeläisiä Jeanettelta löytyy viisi kappaletta, joille tamma on periyttänyt erinomaisen hyvää rakennettaan ja valitettavasti myös vaativaa luonnettaan. Tosin jotkut tykkääkin haastavammasta, joten ehkä se ei olekaan huono asia!