lauantai 1. maaliskuuta 2014

Tierran luonne

 Karsinassa seisoo rautias ori, jonka ovi kyltissä lukee Mic Idiot ja lempinimen kohdalla Tyhmä. Kertookohan nimi jotain ponista? Rapsuttelet sen turpaa ja poni hörisee mielissään. Joku tulee ottamaan Tyhmän käytävälle ja se alkaa samantien steppailla ja muutenkin on vähän rauhaton. Ori huiskii hännällään minne sattuu ja tiputteleekin muutamat harjat alas. Nostelet harjoja paikoilleen ponin ja taluttajan vanavedessä. Hoitaja sitoo Tyhmän käytävälle ja aloittaa harjaamisen. Ori liikuskelee rauhattomana ja näyttää siltä, että olisi koko ajan valmis sinkaisemaan johonkin suuntaan. Tyhmä on kuitenkin kohta harjattu ja sitä aletaan varustaa. Hoitaja tuo varusteet ponin luo ja mikäs onkaan sen ensimmäinen reaktio? Tyhmä aloittaa rauhattoman liikkumisen uudestaan ja satulan selkään asettelusta ei meinaa tulla mitään. Suitset sujahtaa yllättävän helposti päähän ja kun poni on varustettu ei enää näytä olevan mitään muuta ongelmaa, kuin se että poni tahtoisi jo töihin.

Tyhmä talutetaan radalle ja ori antaa ratsastajan nousta rauhassa selkään. Ratsastaja antaa orille pohkeet ja se lähtee kävelemään reippaasti eteenpäin. Ponista huomaa, että se rakastaa olla radalla ja käyttäytyykin sen takia todella hyvin. Parivaljakon lämmiteltyä ratsastaja nostaa laukan ja Tyhmä ampaisee täyteen vauhtiin. Poni tekee parhaansa ja pinkoo minkä jaloistaan pääsee. Kierroksen jälkeen ratsastaja alkaa pidättelemään oria ja Tyhmä hidastaakin vauhtiaan pikkuhiljaa. Poni viskelee päätään, koska haluaisi juosta vielä uudestaan. Ratsastaja suuntaa uudestaan lähtölinjalle ja antaa ponille merkin juosta. Taas ampaistaan täyteen vauhtiin ja juostaan niin lujaa kuin päästään, aikakin jopa paranee parilla sekunnilla. Tämän kierroksen jälkeen Tyhmäkin alkaa jo hieman väsähtää ja ratsastaja ravailee leppoisasti isoa ympyrää, minkä jälkeen poni siirtyykin jo käyntiin.

Kaiken kaikkiaan Tyhmä on tallissa hieman höseltävä, joka ei aina halua tehdä kaikkeaan miellyttääkseen muita. Selästä käsin kuitenkin poni kulkee todella kivasti ja on erittäin varma, sekä energinen tapaus, joka rakastaa juoksemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti